sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Day 34 - Stuck at Agra

Nyt täytyy oikein onnitella itseään harvinaisen huonosta suorituksesta.

Istuin koko illan rinkka vieressäni päivitellen junan waitlistiä siinä toivossa että yöjunaan kohti Varanasia aukeaisi paikka. Junan lähtöajan lähestyessä rupesin ihmettelemään kun asiaan ei tule varmistusta kumpaankaan suuntaan. Hetken päätä rapsuteltuani tajusin varanneeni lipun vasta 30.4., eli kuukauden päähän! Hienosti pelattu Matias!

Varasuunnitelmani Lucknown yöbussistakin meni nurin, sillä se oli myyty loppuun minun päivitellessä ensi kuun junamatkaani. Ihmeellistä kyllä että suosituimmat junat on siis myyty täällä täyteen yli kuukauden päähän. Vaikea on Intiassa liikkua maateitse!

Lähdin viellä matkatoimistoon kyselemään olisiko mitään viimehetken (kallista) ratkaisua, mutta paras mitä siellä pystyttiin tekemään oli varata seuraavalle yölle juna Allahabadiin ja jatkoyhteys Varanasiin. Maksoin muutaman sadan rupian komissiot, vaikka olisin periaatteessa pystynyt hoitamaan asian itse. En kuitenkaan enää jaksanut yhtään ainutta varausjärjestelmää säädettyäni niiden kanssa koko päivän.

Nyt on siis junaliput täältä Varanasiin. Ovat alempien luokkien AC3 ja Sleeper (ja tulivat silti maksamaan saman verran kuin AC2), mutta pitää ottaa seikkailuna eri junaluokkien testaaminen nyt kun täällä viellä ollaan! Joudun todennäköisesti viellä perumaan jatkoyhteyteni Varanasista, sillä haluan olla sielläkin ainakin päivän tai pari. Nepali siis lykkääntyy ja pitää keksiä millä pääsen sinne, mutta ei mahda mitään! Toisaalta taas pitää todeta että minnekkäs tässä on kiire.

Rankaisin itseäni etsimällä mahdollisimman halvan murjun yöksi. 

Huone irtosi 300 rupialla, eli reilulla neljällä eurolla. Olin oikeastaan huoneeseen ihan tyytyväinen ja istuskelin sängyllä katsomassa leffaa läppäriltä, kunnes huomasin ylimääräistä elämää sängylläni. Lähempi tutkimus taskulampun valossa osoitti öttiäisten olevan vanhoja tuttujani, bed bugeja eli lutikoita. Ei muuta kuin kamat kasaan ja tiskille valittamaan asiasta. Respan setä oli luonnollisesti vähän häpeissään asiasta ja vannoi tämän olevan ensimmäinen kerta kun kukaan valittaa asiasta. Luulenpa että lutikat kuuluvat tuolla kalustukseen, mutta sain silti rahani takaisin ja minut ohjattiin läheiseen hotelliin, mistä sain vähän paremman huoneen samaan hintaan.
Ehkä katossa majaansa pitänyt Keijo Gekko oli pistänyt lutikatkin poskeensa.

Edellisenä yönä huoneeseen päässeet moskiitot olivat syöneet minua antaumuksella, joten tällä kertaa päätin peittää ilmastointihormin.


Masa fixaa, jesari on kaveri!

Tänään päivä menikin lähinnä katuja kierrellen ja ravintoloiden katolla aurinkoa ottaen. Maksoin 200 rupiaa (vajaa 3 euroa) pienestä huoneesta hotellissani ja säilytin siellä kamojani päivän, sekä makoilin sängyllä läppäriä rämpläten. Illalla soittelin vielä kotiin Skypellä ja vaikka kuva ja äänenlaatu eivät olletkaan kovin kummoiset niin hauska oli silti vaihtaa vähän pääsiäiskuulumisia perheen kanssa.

Olen käynyt parina päivänä syömässä läheisessä ravintolassa, jossa käytetään härskisti lapsityövoimaa. En ole nähnyt sisällä vielä yhtään aikuista. Kokkina toimii n. 13-15v poika ja tarjoilijana tätä muutaman vuoden nuorempi pikkuveli. Hauskoja tyyppejä, vaikka siellä oli lopuksi vähän kiusallista käydä annettuani turhan isot tipit ensimmäisillä kerroilla. Lapsekkaaseen tyyliin pojat alkoivat antaa hirveää ylipalvelua ja olivat silti silminnähden pettyneitä vaikka jätin Intian mittapuulla hurjat tipit. Ehkä pojilla kävi jo mielessä ajatus tuoreen länkkärin kustantamista uusista krikettimailoista.

Katselin myös läpi kaikki ottamani videot (jotka toiv. saan pian .avi muotoon ja youtubeen), pitää kyllä ruveta ottamaan enemmän videoita. Kameran HD-kuva on tosi hyvä ja videoista jotenkin välittyy meininki paremmin kuin kuvista! Otankin projektikseni nyt jaksaa kuvata vähän pidempiä videopätkiä vähän vakaamalla kädellä, niistä jäisi kyllä hyviä muistoja!




lauantai 30. maaliskuuta 2013

Taj Mahal - Teardrop on the cheek of Eternity

Herätyskello pirisi kello viideltä aamulla, ja vaikka illalla oli tullut valvottua, niin pakotin itseni ylös ja ulos.

Eksyin vähän aamuhämärässä sokkeloisessa Taj Ganjissa, sillä monet kujista päättyivät muutaman mutkan jälkeen umpikujaan. Lopulta löysin kuitenkin Taj Mahalia kiertävälle muurille, joskin eri portin kohdalle kuin mihin olin tähdännyt. Kello oli 5:45 ja sain lipun käteen ilman jonottamista, ovilla oli kuitenkin jo muutaman kymmenen ihmisen jono vaikka paikka avautui vasta 6:20.

Ovien avautuessa otin muutaman ripeän askeleen enkä jäänyt ihmettelemään ensimmäisiä rakennuksia, vaan suuntasin suoraan kohti Taj Mahalia.


Taj Mahal

Vain muutama muu innokas valokuvaaja oli ehtinyt edelleni, joten pääsin katselemaan tätä maailman kauneinta rakennusta suhteellisen rauhassa. En kuitenkaan halunnut olla muiden aamuvirkkujen kuvia pilaamassa, joten siirryin hetkeä myöhemmin eteenpäin katselemaan rakennusta lähempää.

Pujahdin muutaman muun rohkean kanssa siivoajan avaamasta metalliveräjästä ja pääsin kiertämään rakennuksen eri suuntaan kuin muut vierailijat.

Tämä mahdollisti vielä muutaman "tyhjän" valokuvan moskeijan puolelta. Kuvattuani rakennusta aikani ja turistimassan hiljalleen täyttäessä aukiota keskityin katselemaan auringonnousussa kylpevää Yamuna-jokea, sekä kuvaamaan kaiteilla kulkevia apinoita. En syystä tai toisesta ole juuri nähnyt apinoita Intiassa, joten oli hauska katsella niiden menoa saatuani jo haluamani kuvat itse marmoripalatsista. Lähdin vähän myöhemmin kuitenkin käymään viellä mausoleumin sisällä. Kauneus on katsojan silmässä, mutta kyllä Taj Mahal kieltämättä on hienoin rakennus, jossa minä olen päässyt vierailemaan. Valkoinen marmori, yksityiskohdat ja absoluuttinen symmetrisyys lumoavat jollain erikoisella tavalla.

Apina tutkii itseään, minä apinaa.

Keisari Shah Jahan rakennutti Taj Mahalin hautapaikaksi kolmannelle vaimolleen Mumtaz Mahalille, joka kuoli synnyttäessään heidän neljättätoista lastaan. Shah Jahan halusi rakentaa rakennuksen, jonka kanssa mikään toinen rakennus ei pystyisi kilpailemaan kauneudessaan ja jota katsoessaan "Aurinko ja kuukin itkisivät". 20 000 työläistä, mukaanlukien Eurooppalaisia kultaseppiä ja marmoriveistäjiä, työskenteli kahdeksan vuotta kunnes marmorinen muistoholvi oli valmis vuonna 1653. Shah Jahan onnistui tavoitteessaan ilmeisen hyvin, koska sittemmin rakennusta on kuvailtu mm. "keeneleeksi ikuisuuden poskella" ja "kaiken puhtaan maallistumaksi". Taj Mahal on Unescon maailmanperintökohde ja sitä vierailee katsomassa vuosittain yli kolme miljoonaa vierailijaa.



Jos vierailette Taj Mahalilla niin tulkaa EHDOTTOMASTI aamulla heti auringonnousun jälkeen. Paikka täyttyy hyvin nopeasti turisteista ja Delhin päiväkierrosten saapuessa puoliltapäivin on paikasta enää vaikea nauttia.

Puutarha puoli tuntia avautumisen jälkeen


n. 500m jono porteilla aamupäivästä

Taj Mahalin ihmeellinen taru ei kuitenkaan lopu sen valmistumiseen, sillä kun keisari oli saanut pyhäkkönsä valmiiksi, syöksi hänet vallasta hallitsijan oma poikansa Aurangzeb. Loppuelämänsä Shah Jahan saattoi ihailla luomustaan vain entisen palatsinsa Agra Fortin kalterien takaa. Shah Jahanin kuoltua poika hautasi isänsä tämän entisen rakastetun viereen. Yksityiskohta, joka rikkoo Taj Mahalin muuten täydellisen symmetrian.

Agra Fortin muurit

Keisarin viimeiset vuodet?

Agra Fort oli toinen vierailemani Mughal linnake. Jos jotain, niin komeita linnakkeita Intialaiset ainakin osasivat rakentaa. Siinä kun Euroopassa lääniherrat rakensivat pieniä kivitornejaan Intiassa luotiin valtavia punakivilinnakkeita. Agra Fortin muurit nousevat 20m korkeuteen ja niillä on pitutta yli kaksi kilometriä. Muurien suojassa on ollut milloin hovia, milloin diktaattoreja ja lopulta brittivalloittajien parakkeja. Shah Jahan muutti osan sisäosista rakastamakseen marmoriksi, joten linnakkeen rakennukset ovat mielenkiintoinen kokoelma arkkitehtuuria eri vuosilta.



Tässä rakennuksessa piti majaansa linnakkeen rakennuttajan sulttaani Akbarin haaremi, johon aikalaiskuvauksen mukaan kuului yli 5000 naista. Sittemmin määrän on arvioitu olleen lähempänä 500, aika poika kuitenkin! Haaremin naiset elivät kuitenkin ylellistä elämää omassa, vain luotetuimpien upseerien vartioimassa palatsissaan, missä jokaisella oli oma huone. Kuin suoraan tuhannen ja yhden yön tarinoista! Naiset nauttivat myös n. 1500 rupian kuukausipalkkaa, kun tavallinen palvelusnainen sai 2-50 rupiaa kuussa.

Agra Fort oli Delhin Red Fortin edeltäjä ja täällä intialaiset
ja eurooppalaiset korusepät työstivät Intian historian tunnetuimmat aarteet, kuten Red Fortin kohdalla mainitsemani tarunhohtoisen Peacock Thronen. Ikävä kyllä Intialaiset eivät ole olleet yhtä hyviä taistelemaan, kuin rakentamaan, joten aarteet on aikaa sitten ryöstetty muille maille milloin kenenkin toimesta.

Agra Fort oli jopa hienompi kuin Delhin veljensä ja näitä suurien muurien suojaan rakennettuja temppeleitä, palatseja ja puutarhoja on oikeasti tosi hieno kierrellä. Ainakin minun mielikuvissani satujen palatsit ovat olleet tälläisiä, eivät suinkaan mitään Olavinlinnoja.

Lähdin vielä Fortin jälkeen kävelemään läheiselle Kinari Bazaarille. Tietää tulleensa riittävän sivuun, kun myymisen ja huutelun sijaan ihmiset keskittyvät vain tuijottamaan. Taas kerran ihmetyttää, sillä nämä hienot paikallisbazaarit ovat vain kivenheiton päässä niistä "virallisista nähtävyyksistä", missä vierailee kymmeniä tuhansia länkkäreitä, mutta heti mutkan takana olen ainut valkonaama.


Nyt yritän selvittää millä pääsen jatkamaan Agrasta kohti Varanasia. Olen waitlistilla (lisäys edellisen postin junaohjeisiin), eli odotusjonossa peruutuspaikkojen varalta. En kuitenkaan usko että pääsen yöjunaan Varanasiin, joten varasuunnitelmani on hankkia jostain pikana bussilippu Lucknow:iin menevään yöbussiin.

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Towards Agra!


Pahoittelut jos näyttää hassult, word dokumentista bloggeriin kopiointi tekee aina välillä temppuja:

Ah miten hyvältä tuntuu olla terve! Eli toisin sanottuna matka jatkuu taas! Syön varalta antibioottikuurin loppuun, mutta fiilis on taas hyvä ja mieli janoaa kohti uusia paikkoja! Toivottavasti seuraava kuukausi menee paremmissa voimissa, sillä tuossa makoillessa ehti syntyä jo yhtä sun toista suunnitelman poikasta ja nähtävää on paljon!

Mutta kaikki ajallaan! Nyt nokka kohti Agraa ja sitä Taj Mahalinakin tunnettua marmoritönöä!

Delistä jäi käteen valitettavan vähän. Kaupunki vaikuttaa Intian mittapuulla todella viihtyisältä leveine katuineen ja hyvine palveluineen. Pahrj Ganj:in aluetta (josta olen käyttänyt nimeä Main Bazaar) voi estotta suositella kaikille tänne tulijoille; tunnelma on hyvä eikä turisteja yritetä koijjata ihan niin paljoa kuin tämmöisissä paikoissa yleensä.

Sain lipun Agran junaan normaalikiintiön puolelta, mikä on yllättävää koska yleensä junat ovat täynnä monta viikkoa eteenpäin. Ehkä syynä on se että juna Patkal Express lähtee syrjäisemmältä Sarai Rohillan asemalta. Päästyäni paikan päälle totesin olevani taas ainut länkkäri koko paikassa. Erikoista että porukka kulkee matkatoimistojen kautta turistibusseilla viisi tuntia Agraan, kun seuraavalle päivälle saa kolmen tunnin ilmastoituja junamatkoja samaan hintaan.

*********************************************************************************

Tässä välissä lyhyt opastus junailuun Intiassa (siltä varalta että joku tänne joskus päätyy)

      1. Tunnuksien luominen

Ensimmäinen askel on tehdä tunnukset IRCTC järjestelmään. Junalippuja voi varata omatoimisesti vain mikäli on rekisteröitynyt valtiollisten rautateiden järjestelmään. Pakollinen apu ovat välityssivustot, jotka ovat paitsi helppokäyttöisiä, opastavat tyhmemmänkin turistin läpi prosessista. Itse käytän www.cleartrip.com sivustoa, joka ottaa vain erittäin pienet välitysmaksut (20rup) ja on osoittautunut todella toimivaksi. Sanoin ”Pakollinen”, koska IRCTC sivuilla voi maksaa vain Intialaisilla pankkikorteilla, välityssivustot ottavat vastaan myös ulkomaiset luottokortit mukaanlukien Visa Electronin.

Vaihtoehtoisia tapoja junalippujen hankkimiseen on asemalta jonottaminen (vaivalloista) tai matkatoimistojen käyttäminen (helppoa, mutta kallista)

2.  Matkan varaaminen

Varatessa matkaa tarvitsee tietää mistä minne haluaa mennä ja mihin aikaan (junan lähtöpäivä kyseiseltä asemalta), sekä missä luokassa haluaa matkustaa.

Luokkia on viisi:
        - 1st. AC – Paras luokka jossa ilmastoidut makuupaikat ja yleensä ovella suljettavat hytit. Ruokailut kuuluvat hintaan pidemmillä matkoilla. n. 2x kalliimpi kuin 2nd AC.
      - 2nd AC – Useimmille pitkänmatkan kulkijoille suositeltava luokka, ilmastoitu ja ennalta määrätty makuupaikka lakanoineen.  Ruokaa voi tilata henkilökunnalta.
      - 3rd AC punkkia kolmessa tasossa, suljetut ja ilmastoidut vaunut sekä lakanat.
      - Sleeper makuupunkkia kolmessa tasossa. Ei ikkunoita, lakanoita, ilmastointia tai verhoja.
       - 2nd class Unreserved, "karjavaunut" joissa puupenkit ja porukkaa juuri sen verran kuin sisään mahtuu. 

2   3.  Junaan löytäminen

Toistaiseksi oikean junan löytäminen on ollut helppoa. Kannattaa kuitenkin varata 30-60min aikaa, siitäkin huolimatta että junat ovat harvoin aivan ajallaan. Monilla asemilla on seinällä infotaulu mistä näkee junan lähtöajan ja laiturin. ”Enquiry”-tiskeillä en ole nähnyt vielä ketään, joten yleensä parempi on joko jonottaa lippuluukulle kyselemään, tai yrittää löytää henkilökuntaa asemalta. Riippumatta siitä keneltä kysyy, kannattaa aina varmistaa vielä useammalta ihmiseltä. Ihmisillä on monissa kulttuureissa paha tapa neuvoa jotain epämääräistä tai väärää, mikäli eivät ymmärrä kysymystä tai tiedä vastausta.

Vaunut ovat veturista katsottuna järjestyksessä 1AC – 2AC – 3AC- Sleeper – 2nd – Luggage. Joten jos tietää menosuunnan niin oman vaunun pysähtymispaikan voi arvioida. Isommilla asemilla on laiturilla opasteet jotka kertovat vaunujen pysähtymispaikat.

Vielä ennen junaan nousua on hyvä yrittää varmistaa junan olevan oikea vaunujen kyljissä olevista laatoista tai kysymällä junasta laiturille tulevalta henkilökunnalta. Välillä junat tulevat eri laitureille kuin on ilmoitettu ja toisinaan hyvinkin eri aikaan, joten opasteisiin ei pidä luottaa sokeasti, vaikka ne olisivatkin selkeitä.

Vinkkejä matkalle:
-Matkustaessa varattavilla paikoilla AC luokissa kannattaa varata yläpeti, sillä päivisin kaikki istuskelevat alapedeillä. Yläpedillä voi maata rauhassa koska haluaa. ”Main upper” on tilavamapi ja siinä saattaa olla mahdollisuus nähdä ulos ikkunasta sekä sähköpistoke. ”Side Upper” on yksittäinen käytäväyläpunkka, jossa puolestaan mahdollisuus eristää itsensä verhoilla, mutta toisaalta on aina pitkittäin suhteessa liikenteeseen käytävillä.
-Pientä ruokaa ja juomaa kannattaa varata mukaan. Asemien kohdalla vettä, limonadia ja snackseja tullaan yleensä myymään myös sisälle vaunuun, mutta tähän ei kannata luottaa liikaa. Asemilla voi yleensä käydä myös laiturilla ostoksilla, mutta junan soittaessa torvea on parempi kipittää takaisin samantien. Juna ei odottele kuljeskelijoita, vaan lähtee hiljalleen liikkeelle töötättyään.
-WC-tilat ovat yleensä siistit, mutta mallia reikä lattiassa. Tämä voi aiheuttaa hankaluuksia tottumattomalle kyykistelijälle, sillä kyyti ei aina ole tasaisinta mahdollista. Käsienpesupisteet löytyvät paitsi WC:istä myös käytävien molemmista päistä.
-Junalippu ja passi kannattaa pitää lähellä, sillä lippua kysellään tasaisin väliajoin matkan edetessä/konduktyöörien vaihtuessa.
-AC:ssa voi olla hyvinkin kylmä ja kova veto, joten pidempää vaatetta tai peittoa kannattaa varata mukaan.
-Jos matkustat junalla, joka on liikkeessä useamman vuorokauden ja nouset matkalta mukaan, niin varaudu siihen että paikallasi on jo ollut yksi tai useampi matkustaja. Paikkoja ei siivota välissä, ja intialaisilla on paha tapa sotkea melkoisesti. Myöskään lakanoita jne. ei vaihdeta yöpyjien välissä. Henkilökunnalta saanee kysymällä puhtaat petivaatteet.
-Lukitse kaikki mahdollinen kiinni vaijerilukolla. Myös paikalliset tekevät näin. Pidä kuitenkin avain hyvässä tallessa niin että saat matkatavarat mukaasi myös silloin jos joudut poistumaan kiireellä asemasi kohdalla.
-Lähtökohtaisesti kukaan ei tule kertomaan sinulle missä jäädä pois, eli jos et ole menoss pääteasemalle, kysele henkilökunnalta milloin jäädä pois. Jos jäät pois yöllä kannattaa laittaa oma herätyskello herättämään hyvissä ajoin.

********************************************************************************* 

Juna tuli ajallaan ja löysin paikkani helposti vaikka raide ei ollutkaan se, mitä tauluissa oli ilmoitettu. Tämä juna näytti olevan puolityhjä, joten nyt taas vähän harmitti se että en ollut vain tuollaisella General Ticketillä. Olisi ollut hauska kokeilla alimman luokan matkustamista nyt kun vaunuun olisi päässyt tappamatta ketään. Nyt matkalla kohti Agraa!

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Happy Holi

Blogi on ollut jokeenkin vaimea kuten myös kirjoittajansa. Vatsatauti venyi venymistään kunnes hain uudet antibiootit lähiapteekin sedältä. Ainakin minulle on jostain tullut sellainen kuva, että antibioottejen syömistä tulisi aina välttää viimeiseen asti, mutta jos tulette Intiaan niin heittäkää ainakin tuo ajatus roskakoppaan. Otan mitkä tahansa listan sivuoireista, jos ei enää tarvi pyöriä yhtään yötä lakanoissa vatsaansa pidellen.  Sairastaessa halvasta huoneestani on tullut linnan, läppäristä ratsuni! Kaiken nukkumisen lomassa olen kirjammut läpi pari tuotantokautta The Wireä, Modern Familyä ja Walkking Deadia kutakin. Vähän laimeaa maata Intiassa tuijottamassa tv-sarjoja, mutta parempi kai sekin kuin vain maata Intiassa.

Eilen illalla olo alkoi hiljalleen helpottaa ja lähdin toiveikkaana istumaan iltaa lähiruokapaikkaani ”Nirvana”aan, jossa olen käynyt syömässä pikaisia aterioita viimeiset neljä päivää. Paikka itsessään on todella kiva; rakennus on kapea kuin mikä, mutta nelikerroksinen. Keittiö on ylimässä kerroksessa, joten on hauska katsoa kun tarjoilijat juoksevat yläkertaan hakemaan ruokaa ja samaan aikaan rahtarit kantavat perunasäkkejä ylös samoja kapeita portaita. Ravintola on auki kadunpuolelle, joten siellä on hyvä istuskella katsomassa kadun vilinää.

Yksi tarjoilijoista tuli yllättäen puristelemaan hartioita ja kehumaan ”hyvää formiani”, mikä tietysti tuntui hyvältä (myönnetään, olen prinsessa), ottaen huomioon etten ole edes nähnyt salia pariin viikkoon ja vatsatauti on taatusti vienyt myös paljon lihaa mennessään. Juteltiin vähän aikaa treenaamisesta ja kaveri rupesi esittelemään minulle kännykästään Mr. Delhin (siis bodybuilding) kuvia. Omistaa kuulemma osan ravintolasta. Miksi tyyppi tuli tekemään tuttavuutta tai miksi hänellä oli kännykkä täynnä kuvia miehistä speedoissa jäi varovaisten arvailujen varaan, mutta kiva oli silti jutella.  Itseasiassa tajusin että heppu oli ensimmäinen ihminen jolle edes olin oikeastaan kunnolla puhunut neljään päivään, joten kun viereiseen pöytään istui iloisesti tervehtien suunnilleen ikäiseni nainen, niin päätin olla ottamatta viimeaikoina perusilmeeksi muodostunutta ”älä puhu minulle tai tapan sinut”-lookkia.

Juteltiin pitkät pätkät matkailusta. Nainen oli Chicagosta ja ollut neljä kuukautta Intiassa, mitä ennen hän oli matkustanut isomman ryhmän mukanan  kolme kuukautta Nepalissa. Tunsin neljän viikon seikkailuni kuihtuvan eväsretkeksi hänen juttujaan kuunnellessa. Kyselin erityisesti Nepalista ja nyt odotukseni sitä kohtaan ovat entistäkin kovemmat. Odotan todella Kathmanduun pääsyä, toivottavasti en ole ladannut liikaa ennakko-odotuksia tähän Himalayan helmeen. Juteltiin niitä näitä aikamme, kunnes erehdyin kysymään kauanko hän aikoo vielä jatkaa matkustelua; naisen lento Chicagoon oli tänään, eli kyseessä oli hänen viimeinen päivänsä reissussa. Tuo vähän tappoi keskustelun tunnelman, joten päätin hetkeä myöhemmin jättää naisen päiväkirjansa pariin. Antoi kyllä taas uskoa siihen miten hienoja ihmisiä reissussa tapaa jos vain jaksaa vähänkään vaivautua. Harmi että olen ollut viimepäivät kuin myrskyn merkki kiitos oman huonon olon.

HAPPY HOLI! 27.3.

Heräsin aamulla vähän sekavana ja kuuntelin tunnin verran mekkalaa ikkunani ulkopuolelta, kunnes ryhdistäydyin ja lähdin katsomaan miltä Holi festivaali näyttää. Ajatuksenani oli mennä vain Nirvanaan syömään, mutta otin silti kuulemistani vinkeistä kopin ja voitelin iteni ennen uloslähtöä kosteusvoiteella (tästä lisää myöhemmin). Respan poika ihmetteli kovaan ääneen miten olen vasta näin myöhään lähdössä juhlimaan ja patisti minua ulos ilkikurinen ilme naamallaan. Arvasin kyllä kohtaloni, mutta silti täytyy antaa yksi piste lisää Intialle, sillä en päässyt kuin ehkä 15 metriä hotellin ovelta ennenkuin joku kaatoi parvekkeelta niskaani ämpärillisen värjättyä vettä. Aploodit ympäriltä olivat sellaiset, että ilm. en ollut ensimmäinen väritön länkkäri, joka on aamupäivän aikana kävellyt tähän ansaan.

Ämpäritempun seuraava uhri
 Ystävälliset sivukatuni asukkaat pitivät huolen siitä, että saavuttaessani Main Bazaarin sulauduin jo täysin muiden ”värillisten”-joukkoon. Oli samaan aikaan hämmentävää ja hienoa kun vastaantulevat ihmiset hieroivat naamaan ja hiuksiin väriä ja halasivat toivotellen ”happy holi, happy holi”. Vähemmän hieno asia olivat katoilta ammutut vesipyssyt ja heitetyt vesi-ilmapallot, joiden kohteeksi jouduin muiden länkkärien tavoin. Taisi tulla pallo jos kaksikin naamaan, mutta piti sitä silti vähän tanssia inkkarien mukana Holika demonin kukistustanssia.  Tosin koreografian taisivat ymmärtää vain ne jotka olivat jo aamusta pajautelleet enemmänkin Marihuanaa.


Meno Main Bazaarilla oli suhteellisen rauhallinen ja hyväntuulinen. Kaikki paikat olivat kiinni ja kadulla käveli tasainen virta ihmisiä heitellen väripulveria. Kävelin bazaarin päästä päähän, mutta en oikein löytänyt mitään yksittäistä paikkaa tai juttua koko juhlassa, ehkä sellaista ei tässä edes ole. Yritin myös kysellä kokoontuuko väki jossain tai tapahtuuko illalla vielä jotain, mutta ilm. illalla vain syödään hyvin ja nautitaan lomapäivästä.  Sen sijaan edellisenä yönä oli ilm. poltettu kokkoja,  minkä valitettavasti missasin (tosin olo oli yöllä sellainen että olisi varmaan jäänyt muutenkin kokot katsomatta). Löysin auki olevan ruokapaikan, missä iloinen länkkärijoukko huusi yhteen ääneen ”Happy Holi” aina kun joku kunnolla väriä saanut turisti astui sisään. Minä olin saanut sen verran kovaa pommitusta osakseni että sain vielä olalletaputuksia kaupan päälle. 

Vihreä kummajainen

Kävelin vielä hetken Bazaarilla katsellen väripommitusta. Oli hauskaa katsella kuinka vähän iäkkäämmät turistit yrittivät kalliine järjestelmäkameroineen ikuistaa värisotaa hotelliensa lasiovien takaa. Kadulla oli myös jonkun verran turisteja jotka oli syystä tai toisesta jätetty rauhaan, en kyllä saanut selvää mistä moinen, ei minulle ainakaan tarjottu mitään vaihtoehtoja ennen värikylpyä. Toisaalta kadulla oli myös paljon nuoria naisturisteja, jotka eivät tuntuneet pääsevän montaakaan metriä kadulla ennenkuin oli taas joku tunkemassa väriä naamaan ja halaamassa. Toisaalta kyllä tämä Bazaari ainakin on turvallinen paikka viettää festivaaleja, kaduilla oli nimittäin moninkertainen määrä poliiseja, jotka näyttivät käyttävän patukkaa aika säälimättömästi havaitessaan turhan päihtyneitä nuoria miehiä maleksimassa.




Palattuani hotellin suojaan totesin tuon kosteusvoidetempun toimineen jokseenkin hyvin, sillä väri ei pinttynyt ihoon kiinni kovinkaan pahasti. Sieltä minne en ollut rasvaa levittänyt väriä taas tuntuu olevan toivotonta saada pois pelkällä saippualla. Mitä lie myrkkyä ovat! 

Takaisin hotellihuoneella

Nyt pohdin huoneen turvissa olisiko jo turvallista lähteä illalliselle. Ainakin tällä kertaa osaan varoa parvekkeiden kohdalla!

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Meitä on moneen junaan...


Kirjaimellisesti. Niinkin moneen että jotkut jäävät asemalle.

Lähdin urhoollisesti juna-asemalle etsimään lippua Agran junaan, koska niitä ei enää varausjärjestelmän kautta saanut. Lippuluukulla sainkin lipun seuraavaan lähtevään, mutta sieltä ei voinut valita enää luokkia, vaan liput myydään 2nd Class un-reserved luokkana. Ilm näitä voi sitten korottaa junassa korkeampaan luokkaan, mikäli junassa vielä on tilaa paremmissa vaunuissa.

Odottelin asemalla puolitoista tuntia, vaikka olo oli jotenkin huono. Olen jo kyllästynyt pohtimaan miksi Intiassa on aina toisinaan huono olo, olkoon sitten vika ruuassa, nestehukassa tai huonoissa unissa, mutta olen jo todennut että ailahtelevat olotilat ovat osa tässä maassa reissaamista. Löysin yhden vähän parempaa englantia puhuvan nuoren, joka opasti minut oikealle laiturille ja oikean vaunun kohdalle. Oli rasittavaa seisoa laiturilla odottamassa, kun oli ainut valkoihoinen menossa koko junaan ja saatika vielä 2nd classiin. Selkeästi moni miettii että ”mitä tuo täällä tekee, sehän on valkoinen , sillä on rahaa”.

Juna saapui tyylikkäästi 30min myöhässä ja samassa laiturilla alkoi kuhina. Porukka hyppi vaunuihin jo junan ollessa liikkeessä ja mukana oli hyvä annos Intialaisille tyypillistä ryysimistä ja kyynerpäätaktiikkaa. Junan pysähtyessä laiturille 2nd class vaunut olivat jo niin täynnä että osa roikkui oviaukoista ulkona. Totesin että tässä junassa ei enää taida olla tilaa minulle rinkkoineni ja totesin yksinkertaisesti säästäneeni väärässä paikassa. Eli ei muuta kuin junalippu roskiin ja taksi takaisin lähtöpisteeseen.  Suuri hatunnosto kyllä niille HC-travellereille jotka tuossa 2. luokassa matkustavat ainakaan täällä suurkaupungeissa. Vaikka itsekkin on tullut aika monessa bussin nurkassa kyyhötettyä niin tuo oli minullekkin liikaa.

Ihan hirveitä taloudellisia tappioita ei tutkimusmatkasta tullut, sillä taksit ja junalippu kustansivat yhteensä n. 4 euroa. Lisäksi sain moraalisen niskalenkin Intiasta kun riksakuski suostui neuvottelun jälkeen laittamaan mittarin päälle. Arvasin kyllä pensselisedän taka-ajatuksen, sillä heti kun oltiin liikkeellä niin hän halusi lähteä viemään minua läpi hotelleista, jotka arvatenkin olisivat maksaneet sievän summan komissiota. Riksakuski oli tietysti luullut minun tulevan junalla Delhiin ja olevan tuoretta riistaa. Olisiko tämä nyt vihdoin Intia 1-Matias 1? Veikkaan kyllä että tilanne on pikemminkin Intia 6-Matias 1.

Ota siitä Elmo! "Vatikaanisertifioitu Ihme" :)


Ajattelin että katson vähän muita hotelleja nyt joutuessani jäämään tänne vielä ainakin yhdeksi yöksi, mutta haluamassani hotellissa ei enää ollut tilaa, vaan sieltä käynnistyi perinteinen ”Ystäväni hotellissa on vielä tilaa, tule katsomaan”-leikki. Kävin katsomassa yhden huoneen, mutta koska se ei mielyttänyt lähdin vielä toiseen paikkaan opastajan perässä. Hyvää huonetta tarjosivatkin, sillä perinteisen pikkutelkkarin ja tuulettimen lisäksi kalustukseen kuului kotikyyhky eli pulu. Miten se oli huoneeseen päässyt ja kauanko siellä ollut jäi arvoitukseksi. Silmäys lakanoihin joissa pulu oli pitänyt pesäänsä sai minut toteamaan ettei se ensimmäisten öiden hotelli ollutkaan niin huono! Täytyy kyllä nostaa hattua respapojalle joka esitteli huonetta. Rupesin nauramaan pululle ja otin siitä kuvan, mihin respan poika ”Too much good bird, free of charge” ja halusi ottaa minusta ja pulusta kuvan....nyt olen siis takaisin samassa huoneessa kun mistä lähdin aamulla. No, kun ei ole aikatauluja niin ei voi olla myöhässä mistään. 

"Good room yes?"

************************


Kirjoitin tuon siis jo lauantaina. Samana iltana iski oikein kunnon Delhi Belly (turistiripuli), jonka kuvaamiseen en mene sen tarkemmin. Kaksi vuorokautta tuli lähinnä maattua hotellihuoneessa, syötyä banaaneja ja juotua vettä. Kuuluu toki Intian matkailuun, mutta edelleen ärsyttää että iso siivu tästä Intian osuudesta on mennyt erinäistä vaivaa kärsiessä. Veikkaan että painoa on lähtenyt ainakin viisi kiloa ja salia ei varmaan tarvi vielä ainakaan viikkoon edes harkita. Alkaakin tuntua siltä että kunhan voimat palaavat niin katson Intiasta enää ne oleellisimmat (Agra ja Varanasi), minkä jälkeen jatkan seikkailuja muille maille. Vaan onhan täällä tullut jo kohta kuukausi vietettyäkin!

Kipeänä kaikki negatiivinen iskee tietysti päälle tavallista kovemmin joten avaudunpa tässä vielä vähän loppuun:  En suoraan sanottuna tajua miten kukaan voi rakastua Intiaan. Näkemisen arvoinen paikka tietysti, mutta kyllä on täytynyt olla vaikea lapsuus että oikeasti nauttii tästä metelistä, paskasta ja tungoksesta. Suomalaisena ärsyttää että ei voi kävellä viittä metriä ilman että joku on hihassa kiinni, ryysimässä ohi tai tööttämäässä väistämään. Puhumattakaan jatkuvasti eteen tunkevista kaupustelijoista tai kerjäläisistä. Eniten itseäni ärsyttää tuo jatkuva meteli; niin pientä kujaa ei vielä ole löytynyt ettei siellä joku olisi päästellyt töötti pohjassa prätkällä. No, Incredible India - tulkaa, nähkää ja rakastukaa, mutta tämä ei kyllä minun rankingeissani kovin monella listalla palkintosijoille pääse. 

Oleskelen Delhissä vielä ainakin pari päivää ja katselen tuon 27. päivä Holi Festivaalin täällä. Kuulemma festivaalit saattavat Delhissä riistäytyä vähän käsistä, mutta eiköhän ole näkemisen arvoista!

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Delhi Sightseeing part 2


Red Fortin jälkeen otin taas riksan ja painelin läheiseen puistoon, missä on Intialaisille tärkeä Raj Ghat. Paikka missä Mahatma Gandhin ruumis polttohaudattiin. Myöhemmin paikalla on polttohaudattu muita Intian myrskyisässä sisäpolitiikassa surmattuja vaikuttajia, mukana Indira ja Rajiv Gandhi. Intian päämiehen paikka ei perinteisesti ole ollut ruusuinen. Lähellä on toinen muistopaikka Jawaharlal Nehrulle, Intian ensimmäiselle pääministerille, joka vei Gandhin rinnalla Intiaa kohti itsenäisyyttä. Kävin Raj Ghatin jälkeen myös Gandhin muistopaikalla, joka ilm. ei ole lähellekkään yhtä suosittu kuin paikka missä tämä polttohaudattiin. Toiselta puolelta tietä löytyi myös mielenkiintoinen Gandhi museo, jossa Mahatman elämäntarina oli kerrottu valokuvien kautta.
Raj Ghat

En ole ikinä ollut suuri Gandhin ihailija (ehkä koska sitä neljä tuntista elokuvaa pakotettiin katsomaan toistuvasti ala-asteen ET-tunneilla.). Mutta kyllähän moista suurmiestä saa historiasta hakea. Mies joka luopui maallisesta omaisuudestaan ja pukeutui tavallisen kansan tapaan saarnaten aina väkivallattomuuden puolesta. Gandhi varmasti myös aavisti tulevansa surmatuksi, mutta ei silti astunut syrjään valitsemaltaan polulta. ”An eye for an eye will make the whole world blind.”




Jatkoin innokasta museokierrostani ajamalla seuraavaksi Intian kansallismuseoon, joka oli päivän ainoa pettymys. Mielestäni kyseessä ei ollut ollenkaan kansallismuseo, vaan pikemminkin arkeologinen museo tai taidemuseo. Vain onko todella niin että Intian historia nykypäivästä Induslaakson kulttuuriin asti ei sisällä juuri mitään muuta kuin erilaisia ruukunkappaleita ja maalauksia, mistä suurin osa vieläpä vasta ajalt 300BC, Eurooppalaisten valloittajien jo rymisteltyä yli Intian. Varmaan joku Intialainen historioitsija vetäisi minut jojoon, mutta ainakin minulle on tullut sitä että Intian historia on yhtä surullista sorron aikaa. Sekalaisia kaupunkivaltioita ja heimoja, joita vieraat valloittajat ovat jyränneet milloin mistäkin suunnasta kantaen aina rikkaudet mukanaan. Ehkäpä tässäkin on yksi syy miksi kansallisaatetta etsitään puhtaasti vasta Gandhista ja itsenäistymisestä, joka sekin oli käytännössä veretön.  Jos siis haluaa saada paremman katsauksen Intian historiaan niin kannattaa mennä vaikka Lontooseen Brittish Museumiin.

Salakuvausta! Sisäänpääsy maksu 300rup, valokuvien ottaminen toiset 300rup.  Living dangerously!


National Museumin lähistöllä oli vielä päivän viimeinen Gandhi-kohde. Gandhi Smiriti, talo jossa Gandhi vietti viimeiset puoli vuotta eläessään ja etsiessään ratkaisua Hindu-Muslimi kiistaan. Tuon talon pihaan Gandhi ammuttiin 30.1.1948 hindunationalistin toimesta, jonka mielestä Gandhi oli liian muslimimyönteinen yrittäessään yhdistää Intiaa. Historia on pyörä on sittemmin pyörinyt ja ajatus yhtenäisestä suur-Intiasta on hylätty. Pohjoiset alueet tunnetaan tätä nykyä Pakistanina ja eteläiset muslimialueet Bangladeshina. Intian ja Pakistanin välillä on vain nimellinen aselepo yhteenottojen ollessa säännöllisen epäsäännöllisiä raja-alueella.  Toivottavasti nämä kaksi ydinasevaltiota siis jatkossakin selvittelevät välejään vain Criketiin muodossa.

Paikka jolle Gandhi ammuttiin. Viimeiset askeleet kuvattu hienosti pihan poikki.
Etsiessäni tietäni takaisin metroasemalle satuin kävelemään Lodi Puiston läpi. Todella upeita puistoja täällä Delhissä, samaa olisi mahdotona kuvitella esim Mumbaista.Tänne voisi ihan hyvin tulla muutamaksi päiväksi vain makoilemaan tai käyskentelemään näihin suuriin puistoihin. Tätäkään puistoa ei ollut mainittu missään oppaassa, eikä sitä ollut lainkaan kaupallistettu, vaikka siellä oli kolme ikinvahaa mausoleumia, jotka olivat mielestäni paljon hienommat kuin moni pääsymaksullinen asia täällä.

Blogi on vähän myöhässä, en päässyt Agraan vaan palasin takaisin majoitukseeni täällä Main Bazaarilla, eilen iski päälle kova vatsatauti jota nyt on koitettu taltuttaa tässä. Rupeaa kyllä sapettamaan tämä jatkuva kipeänä oleminen, varsinkaan kun Suomessa en ole ikinä kipeä ja uskoisin olevani keskitasoa paremmassa peruskunnossa. No, ei mahda mitään...kuuluu kai Intian matkailuun.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Delhi Sightseeing - Part 1

 Chekkasin itseni äsken ulos huoneesta ja tarkoitus olisi lähteä kohti Agraa heti kun keksin miten. En saanut mitään enää eilen varattua netistä ja syystä tai toisesta sähköinen junavarausjärjestelmä on käytössä päivittäin vasta iltapäivästä. Pitää siis ilmeisesti lähteä etsimään jotain paikallisbusseja taas...olo kuitenkin vähän heikko joten istunpa tässä ja näpyttelen blogia kunnes keksin mihin suunnata.

Olin eilen 12 tuntia kiertämässä nähtävyyksiä, joten valokuvia on paljon! Otin aamulla riksan (siis sellaisen poljettavan) kohti Delhin vanhaa keskustaa.

Kusti polkee ja posti kulkee

Ensimmäisenä kohteena oli Jama Masjidin moskeija, jonka 40 metristen minareettien suojiin mahtuu huimat 25,000 rukoilijaa kerralla. Perjantai on Muslimien rukouspäivä, joten suuntasin moskeijalla aikaisin siinä pelossa että sekin on illalla suljettu vääräuskoisilta.



Pihamaalle levitettiinkin jo rukousmattoja
Kaikki moskeijassa vierailevat naiset saivat kaupanpäälle pitää tämmöistä kaunista kukkamekkoa
Lisämaksusta pääsi kiipeämään myös toiseen minareeteista, josta kieltämättä oli melko huimat näkymät Delhin ylle.



Farkkushortsini (yli polven) eivät olleet porttivahdin mielestä tarpeeksi pyhät, joten minäkinsain hamosen. Onneksi en sentään tuollaista kukkamekkoa.

Hienoista puitteista huolimatta totesin ettei minusta ole kumartamaan mekkaan päin ja lähdin etsimään itseäni muualta.
Jaain Temple
 Päädyin läheiseen Jainismi temppeliin, jossa ei valitettavasti saanut kuvata. Jaainismi on muuten hauska uskonto, jossa kantavana ajatuksena on vapautuksen saavuttaminen äärimmäisen sielun puhtauden ja aksetismin kautta. Jaanilaiset uskovat kaiken elämän olevan pyhää, joten he ovat ultravegaaneja, jopa niin ultravegaaneja että eivät syö juureksia, koska niitä maasta kaivaessa saattaisi satuttaa eriänisiä kastematoja tai muita ötttiäisiä. Hurskaimmat munkit kulkevat alasti ja kulkiessaan lakaisevat maata edessään välttääkseen muurahaisten ja koppakuoriaisten tallomisen. Jotkut myös pitävät harsoa suunsa edessä etteivät joutuisi kadotuksen tielle nieltyään vahingossa kukkakärpäsen. Jaain temppeleihin ei myöskään saa tuoda mitään eläinperäistä, minkä vuoksi jouduin aina luopumaan nahkasandaaleistani jo hyvissä ajoin ennen sisäänkäyntiä.

Jainilaisuuteen kuuluu ilmeisesti paljon rituaaleja, seinien koskettelua ja kumartelua, mutta ehdottomasti hauskin paikka temppelissä oli Jainilaisten pitämä lintusairaala (johon tietysti otetaan hoidokeiksi vain kasvissyöjiä ristiriitojen välttämiseksi). Sisääntullessa oli ensimmäisessä häkeissä mm. riikinkukkoja, kotka, papukaijoja ja undulaatteja, mutta muutaman metrin jälkeen häkit vaihtuivat puluaitauksiksi. Sairaalassa oli tuhansittain puluja toipumassa kuka mistäkin vammasta. No, ainakin tuli selväksi etteivät jainilaiset tee eroa elämän eri muotojen välillä, mutta kyllä moni noista lentävistä syöpäläisistä olisi jo ansainnut armokuoleman niiden kunnon perusteella.

Jainilais temppelistä jatkoin Delhin suurimmalle nähtävyydelle. 1600-luvulla kaupungin suojaksi rakennetulle Red Fortille. Linnake oli Intian armeijan käytössä aina vuoteen 2003, jolloin se muutettiin nähtävyydeksi ja sisälle jäi vain pieni varuskunta.

Lahore Gate, yksi kolmesta portista.


Sikhit näkivät heti sisäisen leijonani ja pyysivät perhekuvaan. Ehkä minullekkin on tarjolla turbaani ja paikka soturiheimon hoivissa.
 Linnake oli ihan mielenkiintoinen paikka ja englanninkieliset opastetaulut kertoivat kuvaavasti elämästä entisaikojen palatsissa. Tuntui tosin että Linnake on jykevistä muureistaan ollut paljon enemmän seremoniallinen paikka kuin sotilaallinen. Moderni kastelukanavien järjestelmä on pitänyt puutarhan kukoistuksessa ja näissä marmoripalatseissa on elämästä nauttinut yksi sun toinenkin sulttaani ja maharatza ennen brittivalloittajien tuloa.


Linnakke piti sisällään suuret puutarha-alueet.

Mielenkiintoisin paikka Red Fortissa oli sivukujalta löytynyt "Museum of struggle for Indian Independence", joka kertoi nimenomaan britti-imperiumin ajan kansannousuista. Seinät olivat täynnä maalauksia eri vuosikymmenien taisteluista. En edelleenkään tunne Intian historiaa kovin hyvin, mutta museo oli kyllä kuvaava: milloin mikäkin yksittäinen heimo juoksemassa jousin ja keihäin varustautuneena päin punatakkien kiväärilinjoja. Ilmeisestikkään Intiassa ei ole tunnettu mitään yhtenäisyyttä eri alueiden kanssa ennenkään nyky Intiaa.

Nyt lähden jonnekkin aamupalalle ja sitten kohti juna-asemaa siinä toivossa että saan jonkun sikavaunulipun Agraan, saa nähdä kuinka käy


torstai 21. maaliskuuta 2013

Day 24 - Paharganj Old Delhi


Juna saapui Delhiin kolmisen tuntia myöhässä, junamatkan pituudeksi tuli siis 49h. Meni oikeastaan yllättävän kivuttomasti! Mielummin tämä kuin 15h pomppivassa bussissa.

Lähdin etsimään majoitusta läheiseltä Paharganj:in bazaarialueelta. Tiesin löytäväni alueelta runsaasti lowbudget majoitusta ominkin päin, joten päätin välillä kokeilla älä-noteeraa-ketään taktiikkaa, vaikka olenkin näitä fixereitä aiemmin kehunut.

"Älä puhu minulle" -look

Kuten odottaa saattaa sain parikin hännystelijää, mutta kun kylmän viileästi jatkoin kävelemistä napit korvilla ja en noteerannut tyyppejä yhtään mitenkään niin luovuttivat hetken päästä. Olen kyllä kuullut että nämä joskus jaksavat roikkua tuntikausia mukana, ja olin jo varautunut siihen että joudun tosissaan käskemään tyyppejä jättämään minut rauhaan, mutta ehkä hekin ymmärsivät että tällä kertaa minusta ei saa revittyä rahaa. Backpackereiden suosiossa olevalla Main Bazaarilla tarjontaa tuntuu olevna yli kysynnän ja täältä saisi varmaan todella halvalla hyviä huoneita. Kun sivukadulta löytyi kohtuullinen double omalla wc:llä 450rupiaa niin en enää jaksanut etsiä enempää.

Junassa tekemäni sotasuunnitelman mukaan lähdin illan pimentyessä n. 6km päähän Hazrat Nizamuddin:in moskeijalle. Olin lukenut matkaoppaasta että torstaisin Sufi muslimit laulavat rukouksia mausoleumien ympärillä heti viimeisen iltarukoilun jälkeen, ja koska en ollut ihan varma mihin aikaan tuo muslimien auringonlaskurukous on, niin päätin ottaa paikalle riksan. Pääsinkin moskeijalle hartaiden palvojien vasta siirtyessä sisään ja käytin puoli tuntia palloillessani ympäri aluetta. Mitä syvemmälle sokkeloiseen bazaariin harhaili, sitä enemmän käytävillä oli paljasjalkaisia kulkijoita ja seinillä kenkäräkkejä. Kukaan ei estänyt kulkuani, mutta kun seinillä rupesi olemaan kieltokylttejä kengille niin totesin harhailleeni vähän liian pitkälle. Palasin takaisin moskeijalle, mutta pettymyksekseni mitään laulua ei kyllä kuulunut rukouksen jälkeenkään. Nyt jälkikäteen luin lisää tuosta paikasta ja ilm. itse Hazrat Nizzamuddin pyhäkkö on tuolla jossakin bazaarin kätköissä. Jäi siis laulut kuulematta, mutta mielenkiintoista oli harhailla muslimisaarekkeen kätköissä. Olen vähän arka menemään muiden pyhiin paikkoihin ja vältän aina valokuvaamista niissä. Harmi sinäänsä että tämä ylikunnioittava asenteeni jättää ehkä jotain näkemättä, mutta uskonnottomana (siis uskomattomana) minusta on aina kiusallista tunkea syvälle toisten ihmisten pyhiin paikkoihin tai kuvata näitä harjoittamassa uskoaan.

Hazrat Nizamuddin Bazaarissa

Väkijoukko tulossa ulos moskeijasta


Palasin takaisin käyttäen metroa sillä ajatuksella että huomenna ostan päiväpassin metroon ja kuljen sillä koko päivän tutkimassa nähtävyyksiä.  Olin kyllä lukenut että Delhin metroa kannattaa välttää iltaisin ruuhkan takia, mutta koska ensimmäiset kaksi junaa olivat melkein tyhjiä, niin en osannut varautua viimeiseen päälinjan junaan, joka oli ääriään myöten täynnä. Menin mukaan leikkiin ja tungin itseni sisään silkalla voimalla, joten jäin ihan sulkeutuviin oviin kiinni. Kun ovet sitten pääteasemalla avautuivatkin toiselta puolelta vaunua päätin antaa muiden mennä ensin rauhassa ulos. Tämä oli paha virhe, sillä pääteasemalla junaan yritti tunkea sisään kaksi kertaa enemmän väkeä kuin mitä siitä tunki ulos. Ovella oli oikeasti lähes nyrkkitappelu, en tajua miksi jengi ei päästä ulostulijoita pois ennenkuin alkavat voimalla tunkea sisään. Totesin että en halua olla tämä tyyppi (linkatkaa alkuperäinen video kommentteihin jos löydätte!) ja tungin ulos sellaisella voimalla kuin vain kiukkuisesta suomalaisesta lähtee. Hävetti vähän jälkikäteen että taisin pistää pari sisääntunkevaa inkkaria kumoon mennessäni, mutta rupesi oikeasti  sapettamaan tuon porukan typeryys. Ainakin parilla ensimmäisellä sisääntunkijalla oli sellainen ilme, että tämä on joku hauska leikki yrittää tunkea ulostulijat tkaaisin sisään. Olen kyllä nähnyt videoita Tokion metrosta, mutta sielläkin porukka vain ymmärtääkseni yrittää tunkea sisään, täällä oli käynnössä kunnon death pit kun sisääntulijat yrittivät työntää ulostulijat kumoon. Yritin jäädä valokuvaamaan tuota ryysistä seuraavan junan saapuessa, mutta ystävällinen G4S metrovartija ohjasi minut pois laiturilta. Hiton stevarit! ;)

Polettijärjestelmät ovat käteviä. Elektronista polettia näytetään porteilla ja sitten pudotetaan viimeiseen porttiin ulostultaessa.


Tätä Main Bazaarin aluetta Old Delhissä puolestaan voi kyllä suositella kaikille. Majoitusta riittää, hyvää katuruokaa on tarjolla ja kilpailua krääsä ja vaateliikkeiden välilläkin näytti olevan sen verran että hinnat eivät ole mitenkään kohtuuttomat. Internetkahviloita ja elintarvikekioskeja on myös joka kulmassa. Tulee mieleen Bangkokin Khao San road, mutta täällä on jotenkin enemmän valinnanvaraa ja muutakin kuin pelkkiä matkatoimistoja ja krääsää. Istun juuri Kathamandu Cafesssa aamupalalla ja tarkoitus on käyttääkoko päivä Delhin nähtävyyksiä kiertäen.

Main Bazaari yöllä

Kerala Express


Aloitin oman tieni kulkemisen etsiytymällä hyvissä ajoin Kochin juna-asemalle. Pelkäsin joutuvani etsimään laituria pitkään, mutta heti sisään tullessani oli edessäni selkeä lähtötaulu, jossa oli piirros junasta ja siitä mihin mikäkin vaunu pysähtyy. Laiturilla oli vielä lisäksi elektroniset opasteet osoittamassa eri vaunujen pysähtymispaikkoja. Täällähän on paremmat opasteet jukisessa liikenteessä kuin Suomessa?!


 Juna tuli minuutilleen oikeaan aikaan ja hyppäsin omaan vaunuuni. Pienen etsimisen jälkeen löysin myös oikean loossin, joka vielä toistaiseksi oli tyhjillään.

Kochin asemalla


Vaunu oli jotakuinkin sitä mitä odotinkin saavani 50 eurolla eli ihan riittävä. Tosin ihmetytti hieman että miksi sänkyjen välissä ei ole verhoja antamassa yksityisyyttä kuten yleensä vastaavissa junissa. Thaimaasta oppineena olin varannut yläpedin, mikä osoittautuikin hyväksi ideaksi, kohta samaan loossiin ilmestyi kolme muuta asukasta istuskelemaan kanssani alapedeille. Isoin pettymys olivat kuitenkin ikkunat, jotka olivat likaista ja keltaista lasia. Ei siis juuikaan maisemakuvia tältä reissulta.

Ilm. tämä AC 2 on sitä tasoa millä intialaiset liikemiehet matkustelevat pitkin maata. Hyttiin sattuikin kolme hyvin pukeutunutta intialaisherraa läppäreiden kanssa. Lähintä tuttavuutta alkoi tekemään nuorin kolmikosta, Odettasta kotoisin oleva Amur, jonka englantia en kyllä ymmärtänyt ensin ollenkaan. Myöhemmin selvisi että hänen äidinkielensä on joku intian pikkukielistä ja hän puhuu hindiäkin vain vieraana kielenä. Kävimme tönkköenglannilla perinteiset ”oletko naimisissa, mitä teet työksesi, jne.”-kysymykset. Minkä jälkeen Amur alkoi katsoa Lonely Planet-kirjaani ja jostain syystä lukea ääneen nähtävyyksien selostuksia (ehkä todistaakseen ylivertaisen englanninosaamisensa muille hyttikavereilleni). Kun tuota lukemista kuunteli 10 minuuttia niin miehen englanti alkoi hiljalleen hahmottua. Siinä sitä taas juteltiin samat Suomijuttelut, tavallaan puuduttavaa aina jutella samoja asioita, mutta kai se on luonnollista että paikallisia kiinnostaa hirveästi kuulla vieraista paikoista. Tässäkään junassa ei taida juuri turisteja olla.

Hauskaa oli kyllä Amurin aito kiinnostus Suomalaiseen talveen; siis siihen miten te siellä pakkasen keskellä pysytte hengissä. Selvästikkään ei mennyt ihan täysin läpi miten tiellä ajetaan kun on satanut lunta, miten taloissa voi olla lämmin, tai kuinka ulkona voi liikkua. Mobiilinetin toimiessa hetken kaivettiin googlesta kuvia suomalaisesta talvipukeutumisesta, mutta tämä käänsi vain keskustelun siihen MIKSI kukaan asuisi keskellä tuota pakkasta, kun joutuu aina pukemaan niin paljon päälle ulos lähtiessään. Tähän minulla ei ollut vastausta, mutta kaippa sielläkin jo kevättä ja t-paita kelejä odotellaan? ;)

Toinen epäuskon aihe muodostui Lonelyplanetin takakanteen jääneestä hintalapusta; 31,95e. Onhan lonelyplanet tietysti ryöstöhintainen kirja, minkä Amurkin huomasi laskettuamme hinnan rupioina: 2249,49. Hän tosin tarjosi selitykseksi pilkkuvirhettä hintalapussa, sillä eihän kirja voi maksaa kenenkään viikkopalkkaa? Vai voiko? Amurin sanoin: ”Too much stupid country!” Että terveisiä vaan Suomeen!

Vähän ajan päästä kaksi vanhempaakin herrasmiestä yhtyivät keskusteluun. Mozoksi (Mousou tai jotain) esittäytynyt mies haasteli pitkään Eurooppalaisesta hyvinvointijärjestelmästä, mutta paheksui selvästi sitä että länsimaissa ei perhettä eikä uskontoa enää arvosteta. ”Se on se järjestelmä jota he yrittävät tuoda tänne meille, se ei ole hyvä”. Mr. Hankypanky (Miehen nimi oli niin vaikea ettei toivoakaan muistaa sitä, mutta hän käytti kokoajan sanaa Hankypanky, jota en kyllä ole kuullut ikinä käytettävän missään oikeassa yhteydessä) puolestaan osoittautui paljon matkailleeksi herrasmieheksi, joka oli käynyt mm. Pietarissa ja Barcelonassa. Mukavaa juttuseuraa ja heidän Englantinsa oli myös paljon ymmärrettävämpää kuin Amurin. Valitettavasti vanhemmat herrat hyppäsivät pois junasta jo parin tunnin köröttelyn jälkeen ja tilalle hyttikavereikseni tuli kolme vanhempaa naista. Naiset puhuivat kyllä erittäin hyvää englantia, mutta olin ymmärtävinäni heidän olevan hieman kiusaantuneita saadassaan minut hyttikaverikseni. Minullakaan ei enää ollut kiinnostusta käydä samaa Suomikeskustelua taas kerran, joten hyppäsin yläpunkkaan tuijottamaan läppäriä.


Nukuin todella hyvin huolimatta siitä että minun puoleiseni ilmastointiräppänän suuntaimet olivat rikki ja se puhalsi melkoisella voimalla kylmää ilmaa suoraan naamalle. Mikrokuitupyyhe osoittautui kuitenkin mitä parhaaksi kaulaliinaksi ja olihan se mukava pitkästä aikaa nukkua viileässä.

En oikein viihdy omassa hytissäni tämän naisseurueen kanssa, joten olen istuskellut vaunun oviaukossa katselemassa maisemia. 



Hauskaa miten aina kaikki radanvarressa seisoskelijat alkavat viheltää ja vilkuttaa vimmatusti nähdessään länkkärin oviaukossa. Ajattelin että tällä välillä olisi paljonkin turisteja, mutta ehkä useimmat sitten tosiaan lentävät tälläisen välin, ero hinnassa ei ole suuri ja säästyyhän siinä kaksi päivää. Olen kuitenkin iloinen että tuli otettua tämä väli junassa; varsin mielenkiintoinen kokemus ollut. Täällä on muuten helppo linnoittautua vain omaan sänkyyn lukemaan ja näpyttämään läppäriä. Käytävällä kulkee joka aseman kohdalla kaupistelijoita joilta voi ostaa ruokaa,juomaa, jäätelöä, teetä, karkkia, kahvia tai oikeastaan melkein mitä vaan. Otan vain aina napit pois korvista kun juna pysähtyy ja pysäyttelen kauppiaita sen mukaan mitä tarvitsen. Vaihtoehtoisesti ruokaa voi tilata myös junan omilta vaunupojilta. Nämä ottavat tilauksen vastaan ja toimittavat sen sitten sovittuun aikaan. Valitettavasti niin junassa tarjoiltu kuin asemillakin myyty ruoka on lähinnä riisiä ja kastiketta foliokääreessä. Liharuokia ei juuri ole tarjolla, joten aika vaatimattomilla sapuskoilla tässä on menty. Koitan tosin syödä pähkinöitä minkä kerkeän saadakseni edes jotain proteiinia kroppaan, yhdeltä asemalta löytyi myös pullotettua maitoa, jota ostin mukaan kerralla vähän enemmänkin. Ei ihme että intialaiset ovat kovin heiveröisiä, ei tämmöisellä sapuskalla ainakaan isoksi kasva.




Hyttini naisseurue poistui toisen päivän iltana, minkä jälkeen totesin ilokseni olevani yksin hytissä. Ihan mukavaa saada omaa rauhaa. Kasasin kaikki tyynyt ja ylimääräiset peitot isoksi kasaksi ikkunan viereen ja pesiydyin siihen koko illaksi. Vaunupojat kulkevat kokoajan käytävllä tarjoillen kahvia tai chaita hintaan 7 rupiaa (10centtiä) kuppi, joten mikäs siinä makoillessa kupponen kuumaa kädessä. Luin pari tuntia Lonely planettia ja suunnittelin loppureissuani täällä Intiassa, mutta jotenkin lukeminen ei sen jälkeen maistunut, tuli vain tuijotettua ikkunasta ulos napit korvissa ja välillä katsottua tv-sarjoja läppäriltä. Odotin etukäteen että juna kiitäisi yli vuorten, laaksojen ja kukkuloiden, mutta maisemat ovat kyllä olleet vain sitä yhtä ja samaa peltoa ja pikkukaupunkia (maisemaa eivät paranna roskavuoret jotka seuraavat raiteita, myös täällä kaikki roska heitetään vain ulos ikkunasta). Erikoista, että kasvillisuusvyöhyke tai lämpötila ei ole muuttunut juuri yhtään vaikka ollaan tultu kohta 2000km pohjoiseen.Vasta tässä Delhin ympäristössä on alkanut näyttää vähän kuivemmalta ja karummalta.

Mietin hyppääväni pois junasta pari tuntia ennen määränpäätä, Agrassa Taj Mahalilla, mutta tulin kuitenkin tänne Delhiin asti, sillä kun tämä kaupunki on katsottu niin lähden kohti viimeistä kohdettani Intiassa, Pyhää Varanasia, ja Agra jää kätevästi myös siihen matkalle.

Juna matelee juuri nyt läpi Delhin suburbeista ja kännykkä nappasi kiinni 3G verkkoon siten että sain muodotettua WLANin sitä kautta ja uploadattua tämän. Junan pitäisi olla perillä n. 45min päästä. Pitää etsiä joku kiva majoitus Delhistä, huomenna katselemaan nähtävyyksiä Intian pääkaupungissa!

Teen junamatkailusta jonkun yhteenvedon sitten kun kerkeän.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Bussiturma Intiassa

HS: 30 ihmistä kuoli bussiturmassa Intiassa

Siinäpä sitä mistä edellisessä bloggauksessa kirjoitin. Kun bussikuskit täällä ohittelevat kilpaa toisiaan ja rekkoja niin ihmetyttää ettei näitä ole enempää. Onneksi itse lähden kohta eteenpäin turvallisesti junalla! ;)

Samaa siltaa tultiin toiseensuuntaan pari viikkoa sitten! Kiitos muuten Renatelle uutisvinkistä!

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Day 22 - Saattue hajoaa


Kolme viikkoa seikkaillut saattueemme hajoaa tänään kun Elmo lähtee kohti Munnarin vehreitä kukkuloita ja minä puolestani otan suunnan takaisin kohti pohjoista ja
Intian pääkaupunkia Delhiä. Kerala Express lähtee täältä Konchista iltapäivällä ja kolisteltuaan 2800km läpi Intian sen on määrä saapua Delhiin kaksi vuorokautta myöhemmin.

Tiedossa on siis runsaasti aikaa katsella maisemia ja lukea kirjoja!



Elmo lähtee Munnain jälkeen kohti Kalkuttaa, missä olisi kieltämättä ollut hieno käydä, mutta koska hän aikoo viipyä kauemmin Intiassa kuin minä, niin aikataulut eivät enää kohtaa.
Niin iso maapallo, niin pieni ihminen! Kaikkea hyvää siis Elmolle, joka on ollut hyvä matkakumppani. Ehkä törmäämme vielä siirtyessämme molemmat eri suunnista kohti Varanasia.

Junasta käsin lienee vaikea päivitellä blogia (ellen onnistu rakentamaan wlania älypuhelimen kautta), joten ihmeempiä päivityksiä tuskin on tiedossa pariin päivään.

Latasin runsaasti kuvia facebookkiin ja albumien pitäisi olla julkisia. Niitä ei kuitenkaan taida päästä katsomaan ilman fb tunnuksia:

Dubai
Goa
Etelä-Intia


Siis ei muuta kuin reppu selkään, kohti juna-asemaa ja uusiin seikkailuihin.

I'm flying solo.

Day 20 - Kerala Backwaters

20 päivää reissua takana! Paljon enemmän edessä! :)

Odotin yötä jokseenkin jännityksellä, mutta olo parani illan myötä ja sain kuin sainkin nukuttua ilman hikisenä sängyssä pyörimistä. (tai miten sen nyt oottaa, täällä pysyy lämpötila yli 30c myös yöllä, eikä flunssan välttämiseksi haluta nukkua ilmastointi täysillä).

Jätettiin siis aamulla rinkat tänne Edelweissiin säilytykseen ja lähdettiin päiväreput selässä kohti Aleppoa. Matkalla laittoi taas hirvittämään, kun bussi teki lukkojarrutuksen ja nopean väistöliikkeen oikealle. Säikähdyksestä selvittyäni tajusin että joku oli kaatunut pyörällä bussin eteen. Onneksi bussikuskin nopea reaktio oli säästänyt miehen, sekä tarakalla istuneen pikkutytön, jotka nyt keräilivät tavaroitaan bussin takana. Intiassa kuolee joka päivä keskimäärin 390 ihmistä tieliikenneonnettomuuksissa. Se on yli 140 000 vuodessa. Käsittämätön määrä.

Pääsimme kuitenkin reilussa tunnissa Aleppoon, eli eteneminen oli Intian mittakaavassa varsin vauhdikasta. Käytyämme parissa veneessä kyselemässä hintoja päätimme vuokrata yöksi yhden vähän parempikuntoisista aluksista. Hintaa yön yli vuokraukselle tuli 5500rupiaa (vajaa 40e/naama, helposti parin päivän budjetti täällä) mihin kuului myös ruuat. 

Jokiseikkailuun valitsemamme laiva

Kerala backwaters on siis suistoalue Etelä-Intiassa. Kollamin ja Allepoyn väliin jäävä 90km kaistale on täynnä järviä, jokia ja pieniä vesiväyliä, joten siellä pääsee näillä jokilaivoilla liikkumaan kätevästi ympäriinsä. Kanaalien varrella asuu runsaasti ihmisiä, jotka ottavat elantonsa vesistöstä tai viljelevät riisiä kanaalien väliin jäävillä maakaistaleilla. Paikallisten elämänmenoa on siis helppo tarkkailla laivasta käsin, unohtamatta luontoa ja upeita maisemia.

Asuntolaivoja parkissa

Miehistö kävi pikaisesti ostamassa mukaan otettavat sapuskat ja pääsimmekin kohta liikkeelle. Kiipesimme aluksen yläosaan rakennettulle "observation deck"ille katselemaan maisemia aluksen lähtiessä kanaalista ja vaikka muita jokilaivoja oli paljon, niin eivät ne ainakaan meitä häirinneet. Ihan hauska oli vilkutella muille turisteille ja paikallisille mitä erilaisimmissa veneissä. Emme kuitenkaan päässeet hirveän pitkälle kun kapteeni jo ohjasi aluksen rantaan. Ensin luulimme että kokki käy vielä hakemassa kyseisestä paikasta jotain merenelävää pannulle, mutta kun ruoka jo kohta tulikin pöytään niin tajusimme että kapteeni olikin yrittänyt kysellä meiltä haluammeko ostaa ruuan lisukkeeksi jotain erikoisempaa vedenelävää paikalla olevasta kojusta. Harmillinen kielimuuri, olisin hyvinkin voinut maistaa jotain jokirapua ja jättiläiskatkaa. Ruoka oli kuitenkin sellaisenaankin ihan hyvää.



Paikallista elämää joenpenkalla.
Riisipeltoa kanaalien välissä


Jatkettiin matkaa ajellen siksakkia pienissä kanaaleissa ja kun kapteeni kysyi haluaisimmeko olutta, totesin että kyllä tässä voisi semmoistakin maisemia katsellessa maistella. Ajattelin että olisimme pysähtyneet samalla tavalla vain joen penkalle ja ostaneet muutaman pullon jostain, mutta sen sijaan rantauduimmekin isomman autotien varteen ja kokkimme Ergam (tai jotain sinnepäin) lähetettiin ostosreissulle. Tunnin odottelun jälkeen alkoi kaduttamaan että upeissa maisemissa kruisailun sijaan odotamme olutta tien varressa. Viihdytin itseäni viskomalla leivänmuruja aluksen vieressä pyöriville kaloille. Kauhukseni totesin kapteenimme Sadsanpuolestaan viihdyttävän itseään tyhjentämällä laivan roskiksia takaluukusta veteen. Pisti taas suoraan sanottuna v**tuttamaan tämä Intialaisten ajatusmaailma roskista. Eikö jengi oikeasti tajua tuhoavansa puhtaan luonnon myötä myös oman elinkeinonsa. Koko aikana kun ajeltiin backwaterssilla niin ei ollut hetkeä jolloin näkyvissä ei olisi ollut vedessä kelluvaa muovipulloa tai muuta roskaa. Se siitä "mahtavasta" luonnosta ainakin.

Lopulta kokki kuitenkin palasi ja päästiin taas jatkamaan.

Kingfisher "The king of good times"

Hengailua alakannella

Tutkimusmatkaa ei kuitenkaan kestänyt taaskaan kauaa ennenkuin kapteeni ohjasi laivan rantaan. Hetken ihmeteltyämme rupesimme kyselemään mitä nyt tapahtuu ja selvisi että olimme jo saapuneet yöpymispaikallemme. Iso pettymys kyllä, tuntui että olimme vasta päässeet ajelemisen makuun ja auringonpaisteessa joella ajelehtiminen oli oikeasti hauskaa. Joenreunojen hiljalleen täyttyessä yöpymään rantautuvista aluksista tajusimme kaikilla aluksilla olevan sama aikataulu, johon ei valitettavasti sisälly kovinkaan paljoa ajelua. Kapteeni tarjosi mahdollisuutta lähteä vielä lisämaksusta melomaan, mutta jotenkin olimme sen verran pettyneitä reissun pikaiseen päättymiseen että sekään ei oikein innostanut.


Kokki ruuanlaittohommissa


Meni se ilta kuitenkin ihan mukavasti auingonlaskua katsellessa, suomi reggaea kuunnellessa ja olutta siemaillessa.

Nukuttiin sentään hyvät yöunet vettenpäällä ja lähdettiin aamupalan jälkeen takaisin kohti lähtösatamaa. Täytyy taas kerran todeta että liian kovat ennakko-odotukset voivat pilata kokemuksen kuin kokemuksen. Vaikka reissu oli oikeastaan ihan siisti, niin täytyy myöntää että se oli ensimmäinen oikea pettymys tällä reissulla. Lyhyeksi jäänyt risteileminen ja saastuneet vedet pilasivat muuten hienon paikan. Uskallan väittää että Kerala Backwaters on parhaat päivänsä nähnyt, jätetään se siis pakettimatkailijoille; reppureissaajat saavat varmasti enemmänkin irti tuolla vastaavalla rahalla. Opinpa ainakin suhtautumaan vähän korkeammalla varauksella tripadvisoriin jne. sivustoihin, ilm. monet näistä matkaajista eivät ole käyneet kovinkaan ihmeellisissä paikoissa jos 3/4 porukasta antaa tälle arvosanaksi "erinomainen".

Kävellessämme takaisin satamasta tarttui perään pari alakoululaista jotka kohteliaasti tervehtivät meitä sekä esittäytyivät alkaen sitten kysellä "onepenplease?", meni hetki ennenkuin Elmo tajusi että lapset kyselevät kyniä. Olen lukenut tästä joskus foorumeilla, ilm. intialaislapsille on kova juttu saada ulkomaalaisia kyniä (tai ylipäätään kynä länkkäriltä). Kaivoin repusta hyvin palvelleen "Turun AKK" kynän (Terveisiä Paavolle jos eksyt lukemaan, meni hyvään tarkoitukseen se vaihto Securitas kyniin) ja annoin tenavalle, joka sitten viiletti iloisesti matkoihinsa. Jos siis tulette Intiaan niin ottakaa ihmeessä pari firman mainoskynää mukaan :)

Ruvettiin nyt tämän pienen pettymyksen (tosi typerää sanoa näin, kuten kuvista näkyy niin hienoa oli!) jälkeen vähän lähdekriitisemmiksi ja jätetään Periyarin luonnonpuisto pois kohdalistalta. Lähdetään siis huomenna Munnariin maisemia valokuvaamaan ja koitetaan sitten saada junaliput pitkälle pohjoiseen!

PS: tässä kirjoituksessa oli ensimmäistä kertaa käytetty noita HD-valokuvia. Niiden pitäisi mennä automaattiseksi pieneksi ja avautua klikkaamalla. Jos sivun avaaminen kestää älyttömän pitkään (eli jos selain lataa suoraan isot kuvat) niin pistäkää minulle viestiä. Jos toimii niin enjoy! :)