tiistai 28. toukokuuta 2013

KK

Saavuin illalla Kota Kinabaluun, joka tunnetaan yleisesti vain nimellä KK. Kaupunki sijaitsee Malesian puolella Borneon saarta ja on tullut tunnetuksi paitsi sukelluskohteistaan, myös sademetsistä ja erityisesti läheisestä Mount. Kinabalun vuoresta, joka on Etelä-Aasian korkein vuori (4095m). KK onkin muodostunut eräänlaiseksi välietappi kaupungiksi backpackereille ja muille turisteille jotka liikkuvat Malesia-Indonesia-Filippiinit akselilla.

Maahan pääsi kerrankin ilman ylimääräisten lippulappujen täyttämistä, sillä Suomen passilla ei tarvitse edes viisumia. Vaikka Malesia on taas huomattavasti halvempi maa kuin Singapore, päätin jatkaa hostelli linjaa edellisen huippu paikan rohkaisemana. Otin taksin lentokentältä parhaat arviot saaneelle hostellille ja marssin sisään. Paikka oli puolityhjä, joten peti irtosi 35 ringgitin (n. 9e) hintaan. Paikka vaikutti heti alkuunsa edellistäkin paremmalta hostellilta. Täällä on todella siistiä, 24h respa ja ympäri vuorokauden aamupala! Kahvia, muroja, leipää ja banaaneja on siis tarjolla ilmaiseksi! Ei huono etu!

Istuskelin illan hostellilla nauttien mukavasta ilmapiiristä ja yrittäen pohtia mitä tehdä kaikista vaihtoehdoista nyt kun kerran lopulta päädyin tänne KK:lle.

Lähdin heti aamusta kävelemään ympäri kaupunkia ja katsastin muutaman turistikartasta löytyneen "nähtävyyden"

Atkinson clocktower
Näkymää Observatory Hill:iltä
Edellisen illan pohdintojen jälkeen päädyin kävelemään Scuba Junkiesin toimistoon ja varasin PADI Open Water Diving kurssin hintaan 250e, joka alkaa ensi tiistaina. Kolmen päivän lisenssikurssilla tehdään teorian lisäksi 6 avovesisukellusta. Vähän jännittää, mutta uskoisin sukelluksen luonnistuvan minulta melko helposti! Ainakin innolla odotan että pääsisin tutkimaan merielävää sen luonnollisessa ympäristössä. Kiitos muuten Annille (josta puolestaan löytynee mainintoja vanhasta blogistani) jo nyt kaikesta avusta sukellusmestoihin liittyen. Annin mainiota blogia voitte lukea täältä! Seuraava viikko menee siis täällä KK:lla uusia aktiviteetteja opetellessa. Kota Kinabalun kiipeämistä harkitsen, mutta Everestin jälkeen se tuntuu vähän vaatimattomalta.

Jatkoin kävelyä pitkin kaupunkia ja päädyin Gaya streetin sunnuntaimarketille. Mainio mangojäätee kädessäni kuljeskelin pitkin suurta torialuetta. Mukaan tarttuivat uudet aurinkolasit, sillä edelliset (monessakin kuvassa esiintyneet) jäivät viimeiseen yöbussiin Thaimaassa. Ilmeisesti paikalliset hankkivat lemmikkinsä torilta, sillä kojuista olisi voinut ostaa vaikka mitä (vai ovatko nämä päätymässä pannulle?)




Toivottavasti ainakin tämä kaveri oli menossa hyvään kotiin eikä kiinalaiseen ravintolaan
 Lähdin vielä illalla etsimään salia, mutta valitsemani paikka läheisellä ostoskeskuksella oli muuttanut toiselle puolelle kaupunkia. Palasin hostellille ja nopean googlauksen jälkeen lähdin tarmokkaana kävelemään seuraavaksi lähimpään paikkaan n. 3km päässä. Tullessani google mapsin osoittamaan paikkaan en löytänyt risteyksestä salia, vaan varsin näyttävän moskeijan. Hetken ihmeteltyäni tajusin että saamani osoite ei ollut varsinaisesti osoite ollenkaan, vaan ainoastaan kadun nimi, jolloin google maps ohjasi minut kadun alkuun. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa, mutta tässä tapauksessa tuli sentään tehtyä pitkä kävelylenkki salin sijaan.

Täältä tuskin löytyy levypainoja

Vaeltelin jossain maanteiden välissä salia etsiessäni
 Palatessani hostellille kysäisin henkilökunnalta, mikäli nämä tietävät kaupungin saleista. Respan työntekijä innostui soittamaan kaikki kaupungin hotellit ja salit läpi ja keräsi listan mitä missäkin maksaa. Olin vähän kiusaantunut aiheuttamastin vaivasta, mutta mies sanoi haluavansa soitella paikat läpi koska etsii itsekkin paikkaa johon voisi liittyä jäseneksi. Lopputulos oli että halvin sali (hotellin fitness center) täällä on n. 7e/kerta. Eräs työntekijöistä kertoi paikallisten käyvän toisella puolella kaupunkia olevalla stadionilla treenaamassa, joten lähden varmaan sinne huomenna.

Istuin iltaa respalla ja juttelin pitkin iltaa monenkin reppureissaajan kanssa. Henki tässä hostellissa, Masada Backpackersissa, on todella hyvä ja päätettiin lähteä porukalla syömään paikalliselle yömarketille.

Night market


Valitsemassa illallista
Illallinen pöydässä
Homma toimi niinkin yksinkertaisesti että marssi torille ja valitsi sieltä mitä halusi pannullle. Torin laidalla oli ruokailualue, johon istuttuaan saattoi tilata juomia ja riisiä jne. Kun ruoka oli valmista kiikutettiin se torilta suoraan pöytään. Valitsimme kuuden hengen seurueellemme yhden isomman kalan (white snapper) ja kasan jättikatkarapuja ja mustekaloja. Ruoka oli kieltämättä hyvää, vaikkakin paikallisesti kallista (n. 7e/henkilö). Nyt kun hengaa näissä halvemmissa paikoissa niin tapaa taas aitoja budjettimatkalaisia. Meillä oli hauska ilta jutellessamme niitä näitä, mutta yllättäen yksi tyttö alko valittaa kookospähkinänsä olevan pahan makuinen / pilaantunut. Valitus jatkui ja jatkui, vaikka me muut vain naureskelimme koko asialle. Lopulta tyttö meni valittamaan paikalliselle kookoskauppiaalle ettei halua maksaa kookospähkinästään kolmea ringgittia (n. 75cent) ja valitti kunnes sai yhden ringgitin eli n. 25centtiä alennusta. Teki mieli sanoa että mitähän hittoa?

Lopulta tyttö sai yhden ringgitin takaisin hämmentyneeltä kauppiaalta. Me muut lähinnä kärsimme suuresta myötähäpeästä paikallisten pysähtyessä katsomaan väittelyä. Olisi tehnyt mieli käydä lyömässä kookoskauppiaalle tuo ringgitti kouraan lähtiessämme. Ylipäätään kuitenkin hauska ilta. Vaikka mm. edellä mainittu tyttö ei edustanut ihan sitä porukkaa jonka kanssa haluan hengata niin muutama mukava tyyppi tullut täällä vastaan ja aiomme huomenna mennä tutkimaan lähisaaria!

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Museoita ja kohtaamisia Singaporessa

Sateisesta säästä huolimatta lähdin heti aamusta tutustumaan kaupungin museoihin. Otin metron keskustaan ja  päädyin kävelemään sateiseen Fort Canning-puistoon. Etsin puistossa ollutta Battle Box museota, missä pyörii audiovisuaalinen show eilen kuvailemastani Singaporen taistelusta. Valitettavasti paikka oli toistaiseksi suljettu, joten päädyin kävelemään ympäri sateista puistoa. Upeasti hoidettuja ulkoalueita täällä; pitkin puistoa oli myös Singaporesta kertovia tauluja, sekä vanhoja kolonialismin aikaisia rakennuksia, joten puistokin meni tietynlaisesta museosta.

Harhailin tyhjässä puistossa kun yht. äkkiä kuulin huudon "Matias!". Ihmeellinen elämä oli jollain tavalla heittänyt minut Tatun aamuiselle lenkkipolulle tässä viiden miljoonan ihmisen metropolissa. Ihmeteltyämme hetken aikaa mitkä ovat todennäköisyydet tälle kohtaamiselle Tatu jatkoi lenkkiään ja minä puolestani kävelin läheiseen Singapore National History Museumiin.

Fort Canning Park
 Kansallismuseossa kävin ensin kiertämässä pienemmät näyttelyt, jotka käsittelivät Singaporen ruokaa, elokuvateollisuutta, muotia ja valokuvia. Nuo pienet galleriat olivat sen verran marginaalisia että en viihtynyt niissä montaakaan minuuttia. Päägallerian edessä oli pitkä jono. Hetken ihmeteltyäni minulle selvisi että porukka jonottaa, koska kaikille annetaan mukaan Ipadi ja niitä on ilmeisesti vähemmän kuin vieraita. 25min jonotuksen aikana kävi kyllä mielessä onko tämä high tech meininki oikeasti sen arvoista että paikkaan joutuu erikseen jonottamaan. Itse tykkään ihan kylttienkin lukemisesta.

IPAD! It's IPAD! Maccifanit valtaavat jo museotkin :(
Sain lopulta Ipadin roikkumaan kaulaani ja napit korville. Aloitin ensimmäisen audioesityksen kävellessäni museoon ja kuuntelin hieman hämmentävää tarinointia ihmetellessäni samaan aikaan miksi museoon päästäkseen pitää ensin kävellä monta minuuttia sisäänkäynniltä. Ehkä ideana on saada kaikki kuuntelemaan tuo intro-osuus. Ipadin valikoista tuli suoraan sanottuna heti aika p**ska maku; aina uuteen huoneeseen siirtyessä piti naputella lattiassa oleva numero Ipadiin, mistä käynnistyi audioesitys. Useimmat audiopätkät (varsinkin uuden alueen esittelyt) olivat puhdasta jaarittelua, eikä mistään näkynyt esim. kuinka pitkä pätkä tulee olemaan. Tämän jälkeen saattoi valita eri näytteillepanojen numeroita, joista sai lisää audioesityksiä auki. Lisäksi saattoi valita yksittäisiä tavaroita, jolloin puolestaan Ipadista saattoi lukea lisää infoa aiheesta. Valittavien vaihtoehtojen määrä oli valtaisa ja heti tuli sellainen olo että "Mitä tässä nyt sitten pitää valita?". Oma Ipadini tilattasi heti ensimmäisessä näyttelyssä (ilmeisesti apple ei enää ole kaatumaton). En keksinyt mitään muutakaan kuin kulkea varauloskäynnin kautta ulos näyttelyn loppuun, missä sain uuden Ipadin. Takaisin kuljettuani jatkoin valikoiden ihmettelyä.

Yritin aluksi kuunnella kaiken mahdollisen, koska vaikka audiopätkät olivat turhan pitkiä ja niissä oli jaarittelua mukana niin yleensä ne kuitenkin olivat ihan mielenkiintoisia. Jalat kuitenkin väsyivät nopeasti, koska missään ei voinut istua ja yksittäisen esineen audiopätkä kesti yleensä 2-3minuuttia. Päädyinkin siis istumaan näyttelyn ulkopuolelle ja rämpläämään tietäni läpi audioista näkemättä itse näyttelyä. Koska valikot olivat kuitenkin suljettuja, jouduin välillä kävelemään näyttelyyn katsomaan numeroita ja sitten palaamaan ulos istumaan...

Ensivaikutelma näyttelystä ei ollut kovinkaan hyvä.

Näyttely itsessään oli hyvä ja siisti, mutta infoa oli vain liikaa
Lisäksi paikka haarautui kahteen polkuun; "Tapahtumat" ja "Ihmiset",  Halusin kuulla molemmista, joten jouduin välillä palaamaan takaisinpäin ja kävelemään toista polkua. Parin ensimmäisen näyttelyn jälkeen useimmat ihmiset näyttivät heivanneen Ipadinsa ja vain kävelivät katsomassa esineitä (joissa ei tietenkään ollut mitään infotauluja). Eniten kävi sääliksi vanhempia ihmisiä, jotka olivat selkeästi turhautuneita vaikeisiin valikoihin jo heti alussa...eikä ihme sillä itsellänikin oli vaikeuksia päästä systeemiin sisälle.

En kai voi kuitenkaan valittaa, sillä vietin museossa reilut kolme tuntia audiomateriaalia kuunnellen. Ipadini akku loppui välissä, joten hain vielä kolmannen Ipadin palautustiskiltä. Tässä museossa ja systeemissä on paljon potentiaalia, mutta se ei vain toimi tällä tavalla. Lähinnä Ipad aiheutti turhautumista, lisäksi tuntui vähän sieluttomalta seistä museossa napit päässä Ipadia tuijottaen. Itse ainakin koen että museossa näyttely ja esineet ovat pääosassa. Dokumentteja tai audiopätkiähän voi kuunnella kotitietokoneellakin....no ehkä tämä yhdistelmä on tulevaisuutta. Hyvä idea, huono toteutus.

Museo itsessään oli hieno Viktoriaaninen rakennus
Iltapäivä oli jo ehtinyt melkoisen pitkälle joten palasin hostellille. Yleisessä tilassa istuessa tuli juteltua taas muutamalle reissaajalle. Istuin omissa oloissani tietokoneella kun itsensä tuli esittelemään Mohammed, joka hieman erikoisesti aloitti tarinansa valittelemalla ulkonäköään (Mohammed kieltämättä oli juurikin niin roiston/terroristin näköinen kuin ihminen voi olla). Tämä Pakistanista maanpakoon lähtenyt mies kertoi olevansa Singaporessa saamassa hoitoa johonkin vaivaan jonka laatu ei tullut esille. Mohammed kertoi yrittävänsä tehdä mahdollisimman paljon ystäviä, mikäli päätyy vielä joskus vaihtamaan asuinmaataan. Mohammed kertoi joutuneensa Pakistanissa vainotuksi ulkomaalaisen vaimonsa ja varallisuutensa takia ja lopulta joutuneensa pakenemaan maasta Filippiineille. Hän kertoi veljensä ja setänsä surmatun vainon vuoksi, minkä jälkeen oli itse kääntynyt muslimista kristityksi. Tämän hieman yksipuolisen keskustelun jälkeen tarjouduin vaihtamaan yhteystietoja Muhiksen kanssa, mutta tuolloin kävi ilmi että hän ei osaa lukea, eikä käyttää tietokonetta (kovasti kuulemma aikoo opetella ainakin tietokoneen). Sain silti miehen sähköpostiosoitteen, jota vaimo kuulemma lukee säännöllisesti ja välittää tiedot sitten Mohammedille. Erikoista.

Itse puolestani aloin myöhemmin illalla juttelemaan vieressä istuneen australialaisen kanssa, joka jo kolmatta päivää istui sohvalla lajittelemassa valokuviaan. Kävi ilmi että Craig on freelance toimittaja, joka kiertelee pitkin Kaakkois-Aasiaa katsastamassa matkailukohteita ja kirjoittaa sitten niistä arvioita ja artikkeleita eri medioihin. Mies oli viimeksi asunut Vietnamissa ja muuttanut vähän aikaa sitten Burmaan. Tällä kertaa herra oli tulossa omilta kotiseuduiltaan Queenslandista, missä oli osallistunut 8 päivän maastomoottoripyöräilykiertueeseen (keksin äskeisen sanan äsken!) ja kävi nyt läpi reissun valokuvia. Craigkin antoi yhteystietonsa ja lupasi vastailla, mikäli minulla myöhemmin olisi kysymyksiä Australiasta.

Seuraavana aamuna jouduin checkaamaan itseni ulos tästä jo rakkaaksi käymästä hostellista. Olimme sopineet tapaavamme Tatun kanssa iltapäivällä, mikä tarkoitti että minulla oli muutama tunti tapettavana. Päädyin tapaamispaikkamme metroasemalla olleeseen tietokoneluolaan. En juuri ehtinyt muuta kuin ihmetellä menoa, mutta hurja rätinä ja pauke kävi jengin tahkotessa pelejään.

Pro gaming, the Asian way!

Menimme vielä istumaan iltapäivää Tatun kanssa ja upotimme muutaman kannun Tigeriä parantaessamme maailmaa. Lähtiessäni lentokentälle sovimme taas näkevämme kun seuraava mahdollisuus siunaantuu, missä päin maailmaa tuo tapahtuu jää nähtäväksi. Tatu jatkaa seuraavaksi Italiaan töihin.

Katri oli vinkannut Singaporen lentokentän ihmeellisyyksistä, joten vietin hetken koluten tuota valtaisaa rakennusta. Kieltämättä yksi hienoimmita lentokentistä joilla olen ollut. Itseasiassa paikka vaikutti paljon enemmän avaralta ostoskeskukselta kuin lentokentältä.

Puisto (siis lentokentän sisällä)

Odotustiloja

Kala-jalkahoito. Elokuvateatteri oli ilm. eri terminaalissa!

Singapore jää siis taakse ja tuntui jopa siltä että tuolla olisi voinut mieluusti viettää pidempäänkin! Suosittelen Singaporea lämpimästi kaikille! (Ottis bongasi lufthansalta edestakaisin lentoja alle 600e!)

Reissu on saanut uutta kipinää, joten hymyssä suin kohti Borneota!

Laivaliikennettä Singaporen sataman edustalla

PS: muiden blogeja lukiessani tajusin että jälkikäteen on kätevää jos kirjoitukset on tagattu jollain tavoin, jatkossa siis tagit mukana

perjantai 24. toukokuuta 2013

Puuhamaassa vietät vaikka koko päivän kesäisen!

Suuntasin heti aamusta Sentosa:n saarelle, Singaporen Skanseniin! Nopea metromatka toi rantaan ja koska sää oli hyvä päätin monorailin (tai cable car vaitoehdon) sijaan luottaa omiin jalkoihini ja kävellä saareen siltaa   pitkin. Päätös ei ollut huono, joskaan omia jalkoja ei juuri tarvinnut käyttää, sillä koko 500m matkan pääsi kulkemaan liukutasoja pitkin musiikkia kuunnellen. Olin haistavinani ilmassa rahan tuoksua.

Raskas on jalan kulkea
 Sentosa on vanha linnakesaari, jota on sittemmin keinotekoisesti laajennettu. Ihan kuin Dubaissa! Koska jos rahaa on niin sitähän pitää käyttää, vaikka sitten rakentemalla uusia saaria! Sentosan saari on Singaporelaisten rentoutumispaikka, jonka pääkohde lienee Universal Studios (verrataan lähinnä Orlandon Disneylandiin), sekä valtaisat luksusresortit. Singapore on lieventänyt suhtautumistaan syntiin, joten nykyään saarella toimii myös ilmeisen tasokkaita yökerhoja ja valtaisa luksus kasino. Näiden ympärillä on valtava määrä pienempiä pääsymaksullisia kohteita hyönteistaloista museoihin, sisäsurffaukseen ja paineilmatunneleihin.

Akvaariomiehenä suuntani oli kuitenkin selvä ja kävelin läpi erilaisten hilavitkuttimien suoraan S.E.A aquariumille, joka valmistuessaan 2012 otti 36m leveällä ja 18 miljoonaa litraa vetävällä merivesitankilla haltuunsa maailmanennätyksiä. Ehkä vähän nörttiä, mutta minkäs sitä itselleen mahtaa.

Samalla lipulla pääsi myös mainioon merenkäyntimuseoon, jonka useimmat ihmiset näyttivät vain ohittavan matkalla akvaariolle. Itse otin kuitenkin aikani tutkiessani melkein tyhjiä näytteillepanohalleja. Vaikka museo taisikin olla lapsille suunnattu niin suosittelen kyllä käymään, ihan mielenkiintoista nippelitietoa Aasian historiasta!

Akvaariolle oli tungosta, museoon ei juurikaan

Akvaariokäynnin arvoa ehkä laski hieman se että kävin juuri Dubaissa melkein vastaavassa paikkassa, mutta pakko tuonne oli silti mennä hieman korkeasta 29$ pääsymaksusta huolimatta. Koska kaikki (ainakin läheiset ystävät) ovat kuulleet varmaan riittävästi meriveden suolatasapainosta, elävästä kivestä ja merivuokkojen suhteesta klovnikaloihin niin annan kuvien puhua.

Dejavu Dubai Mall:ista

Komea riutta-akvaario. 

Ehkä yksi hienoimpia altaita. Täynnä tuhansia Blue Devileitä, yksinkertainen on kaunista.

Medusat värivalojen alla

Siinähän se, maailman suurin akvaarioseinä

Ison altaa sisään pääsi tutkimaan sen 50,000 asukkia

Yksi oikea koralliallas (normaaleissa näytealtaissa korallit eivät pysty elämään)

Oikea riutta-allas elävillä koralleilla. Tämmöinen sitten joskus lottovoiton jälkeen?
 Akvaario oli kyllä varsin tasokas, mutta väkeä oli niin älyttömästi että harvaa allasta sai juurikaan rauhassa tutkia. Aasialaisten kuvausinto on kyllä ihan käsittämätön; kaikesta pitää ottaa vähintään 10 kuvaa, oli sitten kyseessä delffiini tai seinälle ripustettu vaahtosammutin. Hieman häiritsi kun joka altaan lasissa oli koko ajan parikymmentä kameraa kiinni vaikka esillä ei olisi edes ollut mitään kuvattavaa. SEA aquariumin ehdoton vahvuus oli eri merialueitten mukaan jaetut altaat ja selvät opasteet. Lisäksi altaiden sisään ja päälle pääsee mukavasti kävelemään. Suosittelen ehdottomasti kaikille Singaporessa pistäytyville, vaikkakin Dubain vastaava oli pääaltaan osalta ehkä näyttävämpi (ja ilmainen katsoa ostoskeskuksen puolelta!).

En oikeastaan ollut ihan hirveän kiinnostunut Sentosan muista nähtävyyksistä, mutta lähdin silti kiertämään tätä idän puuhamaata. Saari on yksi iso teemapuisto ilman mitään yksittäistä teemaa. Varmaan aika huima paikka lapsille, mutta itsestäni suurin osa paikoista tuntui lähinnä aika sattumanvaraisilta.

Takana 30m korkea Merlion näkötorni. Leijonan ja merenneidon yhdistelmä.

Meren puoli on täynnä rantahotelleja...
 Pysähdyin syömään paikalliseen pikaruokapaikkaan ja sattumalta jonossa oli samassa hostellissa asunut ransakalainen mies. Hän tunnisti minut ja tuli samaa pöytään juttelemaan niitä näitä. Kun totesin ettei minulla oikeastaan ole mitään suunnitelmaa päivän suhteen niin herra totesi että voimmekin kulkea sitten yhdessä. Suoraan sanottuna olisin ollut ihan tyytyväinen omin päin kuljeskeluun, mutta minkäs sille voi että on hyvä tekemään kavereita. Jatkoimme siis kahdestaan pitkin läheistä hiekkarantaa. Yhteinen kieli oli alkuun vähän hakusessa, mutta hiljalleen löysimme jonkunmoisen tankeroenglannin tason, jolla molemmat ymmärsivät toisiaan melko hyvin.

...ja keinotekoista aurinkorantaa. Kuvassa Fayce
 Harhailtuamme jonkun aikaa sanoin meneväni läheiseen Siloso Fort:in sotamuseoon. Kyseinen paikka ei selvästikkään ollut ranskalaisen ystäväni toivelistalla, mutta tämä lähti silti mukaan saatuaan minusta nyt matkaseuraa.

Koska olen oman blogini herra ja lisäksi vielä ansioitunut kahvipöytähistorioitsija niin otan oikeudekseni kertoa palan paikallista sotahistoriaa:

Singapore oli toisen maailmansodan syttyessä yksi Aasian tärkeimpiä solmukohtia ja Britannian Kaakkois-Aasian tärkein sotilastukikohta. Maailmansodan riehuessa 3. valtakunnan rajoilla oli valtaosa Imperiumin merimahdista luonnollisesti siirretty Eurooppassa nousevaa hakaristiä vastaan. Kun Japani sitten avasi sodan liittoutuneita vastaan ja torpedokoneet upottivat Yhdysvaltain tyynenmeren armadan Pearl Harborin satamaan, joutuivat liittoutuneet arvioimaan uudelleen Aasian rintaman merkitystä. Euroopassa todettiin Winston Churchillin johdolla, ettei Japani tule olemaan suuri uhka Singaporelle, joten apuun lähetettiin vain kourallinen joukkoja sekä laivasto-osasto Z taistelulaiva HMS Prince of Wales:in johdolla. Olivathan Britannian taistelulaivat toistaiseksi olleet ylivertaisia maailman merillä.

Nousevan auringon maa kuitenkin todisti kykynsä sodankäynnin saralla ja japanilaiset joukot etenivät nopeasti läpi Aasian nousten maihin Malesian rannikolle. Edelleen usko Singaporen, "etelän Gibralttarin", voimaan oli vankkumaton liittoutuneiden keskuudessa. Hymyt alkoivat kuitenkin hyytyä kun englantilaiset Buffalo hävittäjien lentäjät joutuivat toteamaan olevansa altavastaajina uusille Japanilaisille Zero-hävittäjille. Maailman taistelukentille oli astunut uusi ylivertainen ase: lentotukialukset. Englantilaiset olivat voimattomia Japanin torpedokoneiden upottaessa uunituoreen taistelulaiva Prince of Walesin ja risteilijä HMS Repulsen Singaporen lähistölle. Britannian laivasto oli kokenut yhden historiansa pahimmista tappioista ilman minkäänlaista aikaansaavutusta. Laivojen kapteenit päättivät upota laivojensa mukana.

Singapore mahtavine rannikkotykkeineen seisoi kuitenkin edelleen vahvana ja komentajat olivat varmoja pystyvänsä torjumaan minkä tahansa merihyökkäyksen. Japanin hyökkäysjoukot olivat kuitenkin jalkautuneet Malesiaan ja etenivät nopeasti polkupyörin halki maaseudun hyökäteen kaupunkiin maateitse. Seitsemän päivän taistelujen jälkeen Singapore antautui puolta pienemmille japanilaisjoukoille. Churchill totesi kyseessä olevan yksi historian suurimmista tappioista ja nöyryytyksistä. Japanilaiset puolestaan toteuttivat tavaksi muodostuneen puhdistuksensa kiinalaisväestön keskuudessa ja lähettivät liittoutuneiden sotilaat kuolettavaan sotavankeuteen.

Singapore antutuu ehdoitta japanilaishyökkääjille.
 Siloso Fort oli pienehkö museo, joka kuitenkin kuvasi varsin mielenkiintoisesti taistelua Singaporesta. Osa museosta oli omistettu myös muistamaan niitä kymmeniä tuhansia sotavankeja, jotka lähetettiin Burmaan rakentamaan "kuoleman rautatietä", kiinnostuneet voivat katsoa elokuvan Kwai Joen silta :)

Ranskalainen ystäväni, joka lopulta esitteli itsensä Fayce:ksi, ei tainnut ihan ymmärtää kaikkia englanninkielisiä selostuksia, mutta katseli silti kärsivällisesti museon läpi. Olimme molemmat jo saaneet tarpeeksi tästä kummallisesta puuhamaasta, joten päätimme suunnata yhteistuumin hostellille. Makoilin pitkälle iltaan huippuhyvästä netistä nauttien, kunnes Fayce palasi hostellille ja kyseli lähtisinkö käymään paikallisella bilealueella. Ei oikeastaan huvittanut juoda, mutta kun selvisi että Fayce:kään ei juo (koska on muslimi) niin ajattelin että olisihan se ihan kiva nähdä vähän kaupunkia yöaikaankin. Suuntasimme siis Clarke Quayn ravintola-alueelle. Täällä on huomenna budhalainen pyhäpäivä "Vesak Day", minkä vuoksi ihmiset olivat selkeästi lähteneet ulos alkavaa viikonloppua viettämään.

Clarke Quayn ravintolaranta

Livemusiikkia kuuntelemaan oli tullut porukkaa tungokseksi asti
Tunsin oloni vähän resuiseksi reissushortseissa ja t-paidassa, kun kaikilla muilla oli pikee tai kauluspaidat päällä. No, kaikkea ei voi kantaa rinkassa maailman ympäri, joten tällä kertaa oli näytettävä turistilta. Käytiin istumassa yhdessä vähän paremmista ravintoloista ja juteltiin jääkahvien lomassa. Facel osoittautui ihan mielenkiintoiseksi tuttavuudeksi. Hän on Algerialaiset sukujuuret omaava Pariisilainen karkkikauppias, joka ilm. on jäänyt vähän ikinuoreksi ja viettää joka vuosi kuukauden tai kaksi reissaten pitkin Indonesiaa ja skeitaten sekä surffaten. Oli ihan hauska jutella niitä näitä, vaikka varmaan molemmille oli selvää ettei tästä mitään elinikäistä ystävyyttä tulekkaan. Pitää kyllä yrittää jatkossakin suosia hostelliasumista, sillä ainakin siellä tapaa mielenkiintoisia ihmisiä. Lisäksi tulee tehtyä enemmän juttuja jos on joku niitä ehdottamassa, esim. tuonkin illan olisin varmasti vain viettänyt hostellilla jollei joku olisi erikseen kysynyt mukaan.

Majulah Singapura

Singapore, lion city. Mistä lienee nimensä saanut, sillä leijonia ei koskaan ole löytynyt kuin eläintarhasta. Kaupunki tunnetaankin nykyään paremmin yhtenä Idän (talous)Tiikerinä, sillä tämä viiden miljoonan ihmisen kaupunkivaltio on yksi Aasian menestyvimmistä talousvetureista.

Britti-imperiumin annettua entiselle vapaakauppa kaupungille itsenäisyyden toisen maailmansodan jälkeen kävi Singapore yhdistymässä Malesiaan. Liitto jäi kuitenkin lyhyeksi ja Singapore jatkoi pian tietään itsenäisenä valtiona. Kaupungilla ei ole luonnonvaroja (eikä edes omaa makean veden lähdettä), mutta siitä huolimatta on Singapore noussut nopeasti yhdeksi maailmantalouden risteyskohdista. Valtava satama ja keskitetty bisnes ovat houkutelleet maahan runsaasti ulkomaista pääomaa, jonka voimilla on tänne rakennettu Hongkongin ja Shanghain kaltainen moderni talouskaupunki. Kaupungin motto kuuluukin "Majulah Singapure" eli "Eteenpäin Singapore!", mikä todella näkyy täällä!

Singaporessa sekoittuvat kiinalainen, malesialainen ja eurooppalainen kulttuuri. Nykyään kaupungissa asuu vähemmistöjä kaikista maailman kolkista, eikä Singapore perustakkaan identiteettiään etniseen yhtenäisyyteen, vaan omaan menestykeensä. Maailmalla Singapore kai tunnetaan lähinnä kieltojen kaupunkina. Purukumin tuominen maahan on laitonta, roskaamisesta sakotetaan armotta ja punaisia päin kävelemisestäkin saattaa päästä raastupaan. Huumerikokset tuovat kuolemantuomion, joita myös pannaan käytäntöön, eikä tämä rajoitu pelkästään maahantuontiin tai kauppaan, vaan myös käyttöön. Lentokentillä suoritetaan virtsatestejä ja huumausaineet veressä vievät armotta linnaan. Tupakkaa sai vanhoina hyvinä aikoina tuoda ulkomailta yhden avatun askin, mutta nykyään yksikin tupakka on salakuljettamista. Singaporeen ei siis kannata tulla kukkoilemaan, täällä eletään ihmisiksi!

Tupakka ja alkoholi ovat armottoman verotuksen alla (aski tupakkaa maksaa n. 9 euroa, iso pullo jägermaisteria näytti kustantavan lähemmäs 100 euroa), joten köyhien ei kannata tulla tänne myöskään harrastamaan paheitaan. Muutenkin Singapore tunnetaan yhtenä Aasian kalliimmista kaupungeista, joten kituuttelubudjetilla ei kannata lähteä tänne Manner-Aasian eteläisimpään kolkkaan.

Heti lentokentällä sain positiivisen kuvan Singaporesta. Viihtyisä ja rauhallinen ilmapiiri, selkeät englanninkieliset opasteet (englanti on Singaporen virallinen kieli) ja tehokkaat rajatarkastukset. Maineestaan huolimatta turvatarkastus ei ollut mitenkään poikkeuksellinen (vaikkakin siis ylimääräinen sellainen tehtiin kaikille maahan saapuville) ja sain nopeasti rinkan takaisin ruumasta. Tuntien Singaporen hintatason kävin suoraan nostamassa 600$ automaatista ja suuntasin kohti keskustaa.

Keskustaan pääsikin yllättävän kätevästi ihan normaalilla metrolla. Hintaa oli pari euroa, joten Singapore ei yllättäen vaikuttanutkaan ryöstöhintaiselta maalta kuten olin ymmärtänyt. Jäin pois Bugis-stationilla ja kävelin suoraan Little Indiaan, mistä tiesin löytyvän halpaa majoitusta.

Intian jälkeen mietitytti mahtavatko hermoni kestää Little Indiaa, ensivaikutelma oli kuitenkin rauhallinen
 Kävin parissa hostellissa ja löysin lopulta varsin viihtyisän ja siistin oloisen paikan nimeltä Checkers Inn (22$/Mixed dorm). Ei ole tullut vielä oltua juuri hostelleissa, mutta itse tyydyn aina vähään, joten luotin että hostellimajoituskin olisi ihan tervetullutta vaihtelua.

Dormihuone. Yksinkertaista, mutta siistiä.
 Koska heräsin jo aamuyöstä olin melko väsynyt päästessäni hostellille, mutta päätin silti vielä lähteä tutkimaan kaupunkia. Harhailin hetken Little Indiassa ja uskaltauduin syömään paikalliseen ravintolaan. Yllätyin kun koko kaupunginosa olikin erittäin puhdas, viihtyisä ja katuravintolatkin vaikuttivat todella laadukkailta. (myöhemmin luin että Singaporessa esim. ravintoloiden hygieniavalvonta on todella tarkkaa) Little India onkin parempi kuin oikea India! Lisäksi täällä kukaan ei tyrkytä mitään ja länkkäreitäkin asuu kaupungissa sen verran paljon ettei turistiin kiinnitetä huomiota. Katuravintolan perus riisi ja kana annoskin irtosi n. 3 eurolla, joten totesinkin että itse asiassa Singaporessa on ollut tähän asti halvempaa kuin Bangkokissa. Ilm. täälläkin voi halutessaan elää halvalla ilman mitään ihmeempää kitsastelua.

Kävin kävelemässä läheisellä teknokeskuksella, Sim Lim Squarella. Tämä kuusikerroksinen kauppakeskus on vain ja ainoastaan täynnä elektroniikkakauppoja. Löysin lopulta Amazon Kindlenkin, mutta hinta oli reilusti standardia nettihintaa kalliimpi, eikä tinkiminenkään johtanut mihinkään, joten jatkan etsintää! Vaikkei elektroniikka ole täällä mitenkään erityisen halpaa niin pientä hifistelyn tarvetta heräsi kun kierteli noita kannettava/tabletti/kännykkä kauppoja. Tällä kertaa jätin kuitenkin ostokset tekemättä ja suuntasin läheiseltä metroasemalta takaisin Little Indiaan. Singaporen metro osoittautui yhdeksi parhaista jossa olen ikinä käynyt. Metroverkko kattaa koko kaupungin ja lippujen ostaminen automaateista on helppoa ja nopeaa. Kertaliput keskustassa kustantavat 1-2 euroa, joten kulkeminen tulee vieläpä todella halvaksi.

Sim Lim Square
 Seuraavana aamuna suuntasin suoraan Somerset:in kaupunginosaan, missä hetken ristiin kävelemisen jälkeen löysin kuin löysinkin lapsuudenystäväni Tatun. Tatu on töissä eri puolilla maailmaa ja sattui tällä kertaa pitämään majaansa Singaporessa (hauskan linkin löydätte ensimmäisestä blogistani CSI Leicester, jossa kävin tapaamassa samaa Tatua Barcelonassa, missä hän silloin työskenteli!). Kävimme Tatun asunnolla (missä ei valitettavasti saa majoittaa ulkopuolisia) ja vilahdimme salaa käymään asuinkompleksin vaatimattomalla salilla.

Näkymää Tatun parvekkeelta
 Sää ei ollut mitenkään erikoisen hyvä, joten päätimme käyttää päivää vain kävelemällä keskustassa. Tarkoituksena oli käydä syömässä eräällä Singaporen muodikkaammista alueista. Kyseinen alue on ilmeisesti tunnettu alakulttuureistaan ja oli ravintolatarjonnan puolesta melkoinen hipsterien päämaja. Valitettavasti ravintolatkin olivat sen verran hip, että niissä aamupala, brunssi, iltapäivä tee ja illallinen olivat tarkkaan kellotettuja, joten kunnon ruokaa ei iltapäivästä ollut tarjolla yhdestäkään keittiöstä.


Matkalla silmiimme sattui ilmoitus kadonneesta kissasta, jota  tietysti etsimme hetken aikaa. 
Tuloksettoman ruokapaikka etsinnän jälkeen lähdimme kävelemään takaisin metroasemalle, jolloin sattui taas yksi epätodennäköisyydessään todennäköisistä tapahtumista. Kadun päästä meille nimittäin viittoi hätääntynyt nuorimies, joka juoksi pyytämään meitä apuun. Seuratessamme miestä kadun päähän tajusimme viereiseen viemärikuiluun pudonneen pienen mummon. Miten mummo oli kuoppaan päätynyt jäi hämäräksi, mutta tämä ei päässyt omin avuin pystyyn kuopan pohjalta, joten hyppäsin kuoppaan ja nostin vanhuksen pystyyn. Tatu sai mummoa kainaloista kiinni ja kiitos tämän pienen koon nosti mummon helposti ylös kuopasta. Autoimme vielä keräilemään vanhuksen tavarat ja varmistelimme tämän olevan kunnossa ennenkuin jatkoimme matkaamme. Päivän hyvä työ tehty! Ehkä tuolla tuloksettomalla ruokapaikan etsinnällä olikin siis joku merkitys!

Päädyttiin pyynnöstäni läheiseen sushi-ketjuravintolaan, sillä en ole käynyt vielä kertaakaan noissa linjastoravintoloissa. Paikassa siis istutaan pöytään, jonka vierestä kulkee liukuhihnalla erilaisia makupaloja. Hihnalta voi sitten oman maun mukaan nostella ruokaa pöytään. Ruuat ovat eri värisillä lautasilla, joiden mukaan hinta määräytyy. Lopuksi tarjoilija siis vain laskee eriväriset lautaset ja laskuttaa sen mukaan.

Emman pyynnöstä laitan ruokakuvan blogiini! (oikeasti näitä ruokakuvia on paljonkin, mutta en ole oikein jaksanut kirjoittaa mitään aiheesta)

Lonkero sussia, liukuhihn ei oikein tallentunut kuvaan
Ihmettelin metron ovissa olevia kieltotarroja: "durian-hedelmät kielletty!", joten Tatu kehotti minua ottamaan jälkiruuan durian-jäätelön muodossa.

Täällä jäätelö heitetään paahtoleivän väliin
 Ei tarvinnut montaa haukkausta ottaa niin tajusin miksi tuo on kielettyä kaikissa suljetuissa tiloissa. Durian maistuu jotakuinkin elattuneelta maidolta ja haisee ihan käsittämättömän pahalta. Ilmeisesti jäätelö ei vielä ole mitään oikeaan hedelmään verrattuna. Durian on paikallisten herkku (ja kai oikeasti ihan hyvää), mutta sen pitää olla juuri oikean verran kypsää, muuten se ilmeisesti haisee suunnilleen oksennukselta. Jäätelö jäi tällä kertaa syömättä.


Katukuvaa
Käveltiin aikamme keskustassa ja täytyy todeta että Singapore on kyllä viihtyisä kaupunki! Kaikkialla on todella siistiä, kadut ovat leveitä ja puita sekä puistoja on kaikkialla. Roskiksia ja yleisiä WC:itä löytyy helposti ja joka paikassa on karttoja ja selkeitä opasteita. Avoimia Wifejäkin tuntui löytyvän joka kauppakeskuksesta, joten täällä on turistina helppoa!  Otettiin metro vielä Marina Bayhyn, sillä piti käydä ihmetelemässä Singaporen tunnetuinta maamerkkiä, Marina Bay Sands hotellia.


Marina Bay
Olen luvannut itselleni jonain päivänä käyväni tuossa hotellissa. En oikein tiedä miksi, mutta kuvat katon infinity poolista jne. ovat varmaan vakuuttaneen. Oli hienoa nähdä paikka livenä, mutta huoneet lähtevät n. 350$, joten jätän visiitin toiseen kertaan!

Tatulla oli seuraavana päivänä töitä ja minäkin olin jostain syystä melko väsynyt, joten lähdettiin illan pimentyessä omille tahoillemme. Ilta menikin kunnon netistä nauttien ja hostellilla porukan kanssa jutellessa. Pitää kyllä jatkossakin suosia hostelliasumista, porukkaan tutustuu niin älyttömän helposti sitä kautta!

Ensimaku Singaporesta on kyllä todella hyvä! Olen aina ollut enemmänkin kaupunki-ihminen, mutta kyllä tuntuu hyvältä olla taas järjestyksen parissa edellisten maiden jälkeen! Pitää varmaan etsiä jostain sellainen "I <3 SG" paita.


keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Eteenpäin mars, suuntana Singapore!

Tullut muutama hyvä kommentti niin pakko alkuun palata pariin viime postaukseen! Saa osallistua keskusteluun (tai vain kelata suoraan alas missä tuoreimmat kuulumiset!)

Pari viime viestiä ovat varmaan olleet vähän turhankin negatiiviseen sävyyn kirjoitettuja, joten korjaan itseäni hieman. Jos en nauttisi matkaamisesta niin ostaisin luonnollisesti matkalipun kotiin vaikka tänään. Myönnettäköön että muutamat viimeviikot ovat hyvästä matkaseurasta huolimatta olleet vähän alakuloisia. Reissussa on ollut suht. paljon vastoinkäymisiä, joista erityisesti sairastaminen vei hetkellisesti voimat. Myös tämä alituinen lämpö (+35-40c) on alkanut enemmänkin ärsyttää kuin innostaa. Nyt tätä kirjoittaessani on matkailun maku taas palannut ja into nähdä uusia paikkoja on kova.

Palaan vielä pariin hyvään pointtiin Marjan kommentista:

Ilm. olen antanut sen kuvan että reissaan todellisella kengännauhabudjetilla. Verrattuna parin viikon pistolomaan joutuu tietysti aina miettimään mihin rahansa käyttää, mutta oma päiväbudjettini on silti moninkertainen useimpien reppureissaajien kulutustottumuksiin verrattuna. Rahaa kyllä palaa, enkä ole tullut tänne säästelemään, mutta tuppaan ehkä kirjoittamaan lähinnä niistä tinkimisistä jne. pienistä säästöistä jotka tekevät hyvälle mielelle. Jos haluaisin vain "kituutella" maailman äärissä niin en olisi tällä hetkellä Singaporessa tai ikinä noussut Everestin rinteitä...kukin tavallaan, mutta haluan siis korostaa että mikään nälkämatka tämä ei ole!

Olen kuitenkin eri mieltä siitä miten rahaa kannattaa käyttää. Ekoturismi ja paikallisten keskuuteen rahan saaminen ovat loistavia juttuja, mutta koska viime ajat ovat menneet (huonoista valinnoista johtuen) niillä kaikista tallatuimmilla poluilla on "ilmapiiri" ollut mielestäni joka paikassa aika huono ja paikat parhaat päivänsä nähneitä. En ala saarnaamaan kehitysmaiden talouskehityksestä ja nykyisistä talousrakenteista, mutta itse tulen taistelemaan joka paikassa korruptiota ja tätä paikallisiin juurtunutta "money tree" (turisti on rahapuu, joka automaattisesti kantaa valuutan paikallisen taskuihin) ajattelua vastaan. Kyse ei ole rahan säästämisestä, vaan periaatteesta. Tuktuk-kuskien ryöstöhinnat, turistikohteiden kerjäläiset ja rajalla ylimääräistä vaativat virkamiehet eivät edusta paikallista enemmistöä, vaan turistibisneksen ympärille syntynyttä vääristymää, jonka ruokkiminen on haitallista paitsi turismille itselleen, myös kiisteltävästi siten koko alueen kehitykselle.

Pitää nopeasti vielä todeta yksi asia, jotka viimeaikoina on paljon pohdittu mm. valtiotieteilijöiden taholla. Globaali maailmantalous ja informaatioteknologian nousu ovat mahdollisesti muuttaneet maailmaa enemmän kuin olemme ymmärtäneetkään. Vaikka paikat ja ihmiset ovat samoja kuin esim. 10 vuotta sitten, niin asenteet ovat saattaneet muuttua paljonkin. Tiedon vapaa liikkuvuus median ja erityisesti internetin kautta on tehnyt 3. maailmasta, eli maailman ihmisten (köyhästä) enemmistöstä, entistä tietoisempia rikkaan pohjoisen ja köyhän etelän välillä vallitsevasta epätasa-arvosta. Tieto lisää tuskaa ja varmasti yhä useammat täällä asuvat ihmiset osaavat kysyä miksi maailman vauraus on jakautunut siten kuin se on. En pysty asettumaan paikallisten kenkiin, mutta eikö tämän voisi kuvitella aiheuttavan jopa tietynlaista (oikeutettua) vihaa ja turhautumista omaan asemaan verrattuna rikkaaseen länsimaalaiseen.

Kuten kommentissa todettiin rahaa kannattaa ja pitää käyttää siellä missä se vaikuttaa ruohonjuuritasolle, mutta koska viimeaikaiset paikat eivät ole olleet sellaisia niin pyrin säästämään omani muualle. Maailma on iso paikka ja kyse on aina loppupeleissä valinnoista. Haluaako viettää viikon Singaporessa vai kuukauden Thaimaassa? Käykö kahden viikon luksuslomalla vai viettääkö puolivuotta kituuttelubudjetilla. Jokainen matkustaa miten tahtoo; toisinaan pitää myös olla itselle rehellinen ja todeta että joku paikka ei ole itseä varten. Pitkällä matkalla ilman suunnitelmia on se etu että aina voi mennä eteenpäin...

Itse tykkään matkustaa nopeassa tahdissa ja nähdä paljon paikkoja...se on usein raskaampaa ja kalliimpaa kuin pelkkä aurinkorannalla makoilu, mutta koska tämä ihmisikä ei varmasti ole puoliksikaan riittävän pitkä näkemään edes puolia niistä paikoista jotka haluaisin nähdä, niin on paras pysyä liikkeellä :)

Paljon asiaa tyhjästä! Olen kuitenkin kommentoijien kanssa samaa mieltä siitä että parin viikon lepoloma jossain tekisi varmasti hyvää! Varmasti kohta pysähdynkin jonnekkin kunhan sopiva paikka tulee vastaan!


Viimeiset kuvat Vang Viengistä

Ylitettiin Laos-Thaimaa raja ilman ongelmia. Mukava päästä taas tänne helpon Thaimaan puolelle, missä ei tarvitse pohtia ylimääräisiä. Bussimme Bangkokiin oli tavallinen sleepperi, mutta hyppäsin tyhjälle penkkiriville heti kun huomasin että bussi ei tule ihan täyteen. Jotenkin sitä sai vaan taas nukuttua melkein koko matkan, vaikka asentoa saikin vaihtaa tasaisin väliajoin kun tunto katosi milloin mistäkin raajasta. Pitää kyllä olla iloinen siitä että olen hyvä nukkuja; yöllä tuntuu siltä kuin heräilisi jatkuvasti, mutta loppujen lopuksi perillä toteaa matkan menneen todella kivuttomasti.

Sen verran väsyneitä kuitenkin oltiin, että kun bussi tiputti meidät Khao Sanille niin otettiin vain ensimmäinen vähän parempi hotelli ja mentiin makoilemaan aamupäiväksi. Taas pitää vähän valittaa samasta aiheesta, mutta taas oli bussia vastassa tuktuk kuskeja, jotka tarjosivat kyytiä Khao Sanille. Siis käytännössä viereiselle kadulle! Siitä mihin bussi meidät jätti käveli Khao Sanin alkaupäähän alle minuutin, joten ihmetyttää taas mistä nämä vedättäjät olisivat kyydittäneet perille. No, tällä kertaa oli hyötyä siitä että riisitielle on tullut poikettua jo turhankin monta kertaa!

Lähdettiin päiväksi vielä Siam Squarelle shoppailemaan. Peetu osti tuliaisensa ja kasan t-paitoja. Koitettiin kuumeisesti etsiä minulle Kindleä tai vastaavaa E-readeria, mutta tultiin siihen lopputulokseen että moista teknologiaa ei tunneta tässä maailman kolkassa. Käytiin valehtelematta ainakin 30 eri teknologialiikkeessä kyselemässä ja kaikkea äänikirjojen lukijoista robottipölynimureihin kyllä löytyi, muttei yhden yhtä e-readeria. Ei edes paikoista joissa myytiin e-kirjoja. No, pitää jatkaa etsintää...lukeminen alkaa olla vähissä, mutta en oikein viitsisi enää ostella kirjoja kun olen niin huono hylkäämään niitä sitten luettuani. Lonely Planetit ollaan kyllä pudotettu hostelleihin aina maasta lähdettyämme, mutta kunnon kirjoja ei haluaisi vain jättää jälkeensä.

Petteri lähti takaisin Suomeen aamuyöstä. Hauska oli reissata kahdestaan, vaikka en sitten tiedä tuliko haukattua vähän turhan iso pala tuossa Cambodia-Laos kiertuessa. Pari viikkoa ei ollut ihan riittävästi noihin maihin, varsinkin kun sairasteluni söi siitä pari päivää pois. Tulipa silti ainakin nähtyä taas monta uutta paikkaa! Vaihdoin halvempaan hostelliin ja huoneiden vähyyden vuoksi jaoin huoneen kadulla tapaamani saksalaisen Eliaksen kanssa. Elias oli tulossa Malesian suunnasta ja menossa puolestaan kohti Laosia ja Cambodiaa, joten vaihdettiin reissuvinkkejä, mutta muuten tuttavuus jäi aika vähäiseksi. Hostellissa oli runsaasti ihan mukavan oloista porukkaa istumassa iltaa, mutta jotenkin ei jaksanut tällä kertaa tehdä pikatuttavuuksia.

Huomasin paikan nettikahvilan olevan täynnä lapsia/nuoria pelaamassa tietokoneilla eri tietokonepelejä. Meno näytti ihan samalta kuin Suomessa, mutta täällä ei porukalla ole PC:itä kotona, joten pelaamaan tullaan kahviloihin. Katselin vähän aikaa touhua vierestä ja itseänikin alkoi lapsettaa, joten ostin 3 tuntia nettiaikaa, istuin parin n. 12-vuotiaan väliin ja tein HoN accountin. Muksut innostuivat kun ulkomaalainen tuli pelaamaan samaa peliä ja siinä sitten osoiteltiin toisemme ruutuja. Kyseistä peliä on tullut pelattua vähän turhankin paljon muutama vuosi sitten, joten muksut tietysti olivat haltioissaan kun hallitsin pelin yhtä hyvin kuin hekin. Ehkä olen henkisellä tasolla pahasti jäljessä muita yläkerrassa kaljaa juoneita reppureissaajia, mutta minulla oli tosi hauska ilta pelatessani tietokoneella näiden thaimaalaisten lasten kanssa. Menin kuitenkin aikasin nukkumaan ja herätessäni aamu kolmelta lentokenttäbussiin oli osa nuorista edelleen naamat kiinni tietokoneen näytössä. Lapset/nuoret taitavat olla samanlaisia kaikkialla maailmassa!


Aamuyöstä minibussi haki minut guest houselta lentokentälle. Lento Singaporeen maksoi Air Asian mittapuulla melko paljon (n.110e), mutta bussissa istuminen saa toistaiseksi riittää. Saavuin tänne Singaporeen kivuttomasti ja tämä yhtenä idän tiikereistä tunnettu kaupunki vaikuttaa upealta paikalta näin ensi silmäyksen perusteella! Huomenna stooria Leijonakaupungista kunhan kerkeän kirjoitella!

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Biking, Climbing and Caving

Unohdin edellisessä viestissä kirjoittaa seikkailustamme Laosin rajalla. Tiedettiin viisumin hinnaksi 30 dollaria, joten kun bussin fixeri pyysi viisumista 41 dollaria niin sanottiin haluavamme hoitaa asia itse. Ihme kyllä tämä ukko ei alkanut väittelemään asiasta, vaan kertoi asiallisesti minne meidän täytyy mennä ja sanoi bussin poimivan meidät kyytiin toiselta puolelta rajaa. 

Kaikki muut bussissa olijat maksoivat viisumimaksun mukisematta, joten kun bussi tuli rajalle niin lähdimme ylittämään sitä paikallisten kanssa muiden jäädessä odottamaan viisumeitaan rajalla olleeseen ravintolaan. Cambodian puolella meiltä vaadittiin 2 dollaria voitelurahaa poistumisleiman saamikseksi passiin. Summa tuntui virkavallan kanssa väittelyyn verrattuna aika pieneltä, joten maksoimme sen mukisematta ja painelimme passiemme kanssa Laosin puolelle. 

Laosin luukulla meiltä vaadittiin 36 dollaria viisumista. Väitin hetken vastaan sanoen että Suomen kansalaisille hinta on oikeasti 30 dollaria, mihin vastaukseksi minulle näytettiin jotain puolivirallista hinnastoa ja toisteltiin 36 dollaria. Pahapa siinä on keskellä ei mitään virallisella luukulla rajaviranomaisten kanssa sen enempää riidelläkään, joten maksettiin taas vaaditut ja todettiin olevamme jonossa fixerimme perässä. Olimme jo voiton puolella, mutta kun passi piti vielä noutaa viimeiseltä luukulta niin sielläkin virkailija vaati omansa. Sanoimme jo maksaneemme "ylihinnan" ensimmäisellä luukulla, mutta kävi selväksi että emme saisi passejamme takaisin ilman vielä yhtä lahjusta. 2 dol jälkeen saimme passimme takaisin samaan aikaan kuin fixeri lähti viemään muiden passeja takaisin bussille, joten saatoimme onnitella säästäneemme kokonaisen dollarin pitämällä itse kiinni passeistamme. Tälle viisumille tuli siis hintaa 39dol oikean 30 sijaan. Corruption rocks!

Maattuani kaksi päivää kuumeessa Don Detin saarella alkoivat voimat hiljalleen palata. Napattiin siis Petterin kanssa fillarit (tällä kertaa oikein kunnon munamankelit) ja lähdettiin tutkimaan saarta.


Jokimaisemaa 4000 saarella.


Taas liikkeellä!
 Poljettiin n. 5km matka naapurisaareen Don Khongille ja siellä olevalle vesiputoukselle. Lämpötilan ollessa perinteiseen tapaan siinä +35c täytyy myöntää että otti melkoisen voimille. Kuume ja huono ruoka ovat vieneet osan voimista. Oli kuitenkin siistiä tehdä taas jotain monen päivän makoilun jälkeen.



Vesiputous on itseasiassa Mekong-joen uoma, joka laskee saaren läpi.
Voimieni palattua päätettiin jatkaa matkaa Laosin puolella ja otettin yöjuna Laosin pääkaupunki Viantianeen. Harmi että Don Det meni itseltäni vähän ohi, varsin relaxoitunut paikka viettää aikaa. Majoitus oli aika halpaa ja vaikka saarella ei ollut hirveästi tekemistä niin kyllähän tuolla voisi muutaman päivän helposti viettää ihan vaan riippumatossa makoillen.

Chained ticketit osoittautuivat taas toimivaksi ratkaisuksi yhden bussin viedessä meidät läheiseen Paksen kaupunkiin ja vaihtaessamme siellä yöbussiin. Yöbussissa oli valmiiksi merkityt paikat ja emme olleet ihan varmoja kävikö tuuri vai ei kun meidän paikkamme olivat aivan bussin perällä, poikittain suhteessa menosuuntaan kun muut puolestaan olivat pitkittäin. Yleensähän paikat kannattaa ottaa naama menosuuntaan ja mahd. läheltä bussin keskiakselia, sillä teiden (ja kulkupelien) olleessa huonokuntoisia tuntuvat töyssyt melko hirveiltä. Taka-loossissa oli kuitenkin niin paljon enemmän tilaa, että huomasimme pian ollemmee paljon muita onnekkaampia. Itse aloin nukkumaan heti bussin lähtiessä, ja vaikka yö tuntui pitkältä kaikkine heräilyineen, niin nukuin itseasiassa lähes Viantianeen asti. Budjettimatkaajille voi suositella kaikkia näitä yökuljetuksia. Kun "nukkuu" yöbussissa tai junassa niin säästää aina yhden yön majoitukset.

Yön sankarit.
 Vientianesta jatkettiin samantien kohti (surullisen?) tunnettua Vang Viengia.Tuo keski Laosissa oleva kaupunki on tullut tunnetuksi tubingista eli "kaljakellunnasta", jossa länkkärit laskevat alas jokea traktorinrenkaissa ja pysähtyvät matkalla juomaan päänsä täyteen rantaravintoloissa. Lisäksi Vang Vieng on saanut vuosien varrella maineen vapaasta huumeidenkäytöstää, ei pelkästään pilvestä vaan erityisesti ooppiumista ja  "yabba"sta, eli meth amfetamiinista, joita molempia on ollut perinteisesti helppo saada Vang Viengista.

Täälläkin aika on ajanut kuitenkin paikan ohitse (ja se on palannut onneksi juurilleen). Lukuisien hukkumistapausten jälkeen kaikki rantaravintolat on suljettu ja "tubing" on loppunut. Samalla bisnes on kuollut ja vaikka jengi tuleekin Vang Viengiin edelleen ryyppäämään niin kaupunki on vain muisto entisestään. Meitä tuo ei kuitenkaan suuremmin haitannut, sillä tulimme paikalle Vang Viengin alkuperäisten nähtvyyksien: carst-kallioiden vuoksi. Nämä pystysuorat limestone kalliot tarjoavat paitsi upeat maisemat, myös mahtavia kalliokiipeilyreittejä. Niinpä otettiin Petterin kanssa puolenpäivän opastettu kurssi ja suunnattiin alkuperäisille kiipeilyreiteille.

Autolla ei päässyt kovin lähelle, joten matkaan sisältyi 30min viidakkoseikkailu

Adams climbing school on ensimmäinen täällä kiipeilyä alueelle tuonut porukka ja suurin osa reiteistä on näiden tyyppien itse tekemiä. Petterihän on harrastanut paljon boulderingia (ilman turvaköyttä matalalla seinällä), mutta täällä ei ole sitä tarjolla, joten tyydyttiin perinteiseen köysikiipeilyyn. Oppaamme kävi ketterästi "leadaamassa" reitin, eli kiipesi ilman yläköyttä koko matkan ylös ja pujotti turvaköyden ylävaijeriin. Muutama minuutti opeteltiin tekemään turvasolmua ja ei muuta kuin seinälle:

Pudonnut paino teki hommasta yllättävänkin helppoa

Maisemaa Vang Viengiin päin

Petteri pidemmän reitin yläpäässä
 Vaikka seinämä oli varjon puolella niin parinkin seinän kiipemäinen tuossa lämmössä otti kyllä voimille. Lieneekö syynä pudonnut paino vai luonnonseinämät, mutta kiipeäminen oli jotenkin helpompaa kuin muistelin sisähallista. Tosin vaikein reitti mikä kiivettiin oli vain 5a, mutta kyllä siinäkin sopivasti naarmua tuli polviin ja hartioihin. Parin tunnin kiipeämisen aikana meni 3l vettä ja varmaan saman verran tuli hikoiltuakin. Upeat maisemat ja upeita reittejä.

Seinämät olivat täynnä tämmöisiä "puoliluolia" ja osa reiteistä oli niiden sisäseinillä.
Kiivettävää tuolla ainakin riittää, sillä jätkät ovat lyöneet lähikallioihin toistasataa reittiä. Aloitattelijareittejä on ilm. melko rajoitetusti, mutta kokonaan negatiivisia ja pystysuoria reittejä ilmeisesti riittää ihan maailman kärjellekkin haasteeksi. Puolipäivää oli kuitenkin meille ihan sopiva urheilusuoritus, sillä tuossa lämmössä ilman kokemusta oli kroppa kovilla.

Otettiin illalla vähän enemmänkin alkoholia paranemiseni (ja onnistuneiden kiipeilyiden, ja suomen lätkämenestyksen ja...) kunniaksi. Ei siitä sen enempää kuin että 10 000kip (1e/litra) tiikeriviski toimii! Seuraava päivä menikin sitten ihmetellessä miksi tuntemattomat huutelevat kadulla "Kippis Perkele!":ttä. Tutustuimme myös aiemmin pilkkaamaamme ajanvietteeseen; kaikissa ravintoloissa pyörii nonstoppina amerikkalaisia sitcomeja, lähinnä frendejä ja family guyta, mitä krapulaiset länkkärit sitten tuijottelevat lasittunein silmin seuraavaa ryyppyiltaa odotellessa. Sopivassa krapulassa moinen aktiviteetti ei enää tuntunutkaan kovin halveksuttavalta, vaikka päätimmekin jättää paikallisten anniskelujuomien nauttimisen yhteen iltaan.

Päivän makoilujen jälkeen ryhdistäydyimme jälleen ja otimme taas vuokralle pyörät. Tällä kertaa löydettiin taas ihan kunnon mountain biket, joskaan ei ihan niin hyvin huolletut kuin Angkorilla.

Kunnon maastopyörät tulivatkin tarpeeseen, sillä tie oli todella hirveässä kunnossa ja lämpötilan taas noustessa kattoon oli pyöräily melkoisen raskasta. Päästiin nelisen kilometriä tomuista hiekkatietä kunnes alamäessä kuului jo tutuksi tullut PAM ja tiesin pelin olevan pelattu. Emme olleet uskoa huonoa tuuriamme kun minulta taas meni takarengas...kaksi kertaa vuokrattu maastopyörät ja molemmilla kerroilla paukahtanut. Petteri ehti jo epäillä syyksi ajotyyliäni (tai painoani), mutta ei siinä muu auttanut kuin lähteä taluttamaan takaisinpäin. Jälleen kerran jonkun oikun kautta asiat kuitenkin hoituivat yllättävänkin helposti, kun naapurikylästä löytyi kyselemällä pyöränkorjaaja, joka taikoi takarenkaan kuntoon alle vartissa huokeaan euron hintaan. Ammattimiehiä täällä päin! Takajarrua ei saatu ihan viriteltyä kuntoon, mutta meno jatkui hyvillä mielin pienestä viivästyksestä huolimatta!

Päästiin kuin päästiinkin "Blue Lagoon"in luolalle lopulta ja viritettyämme fikkarit kuntoon kiipesimme tuon n. 50m nousun rinteessä olevalle suuaukolle.

Muutaman kymmenen metriä suuaukosta sisäpuolelle avautui upea tippukiviluola. Paikalliset pitävät paikkaa pyhänä ja luolaan onkin tuotu kullattu budhapatsas.

Patsas ja alttari vasemalla.
 Emme oikeastaan tienneet mitä odottaa, joten yllätyimme vähän kun luola jatkui jatkumistaan. Ensimmäisen luolan jälkeen käytävät muuttuivat aivan pilkkopimeiksi. (kaikki kuvat on otettu salamalla, oikeasti tuolla ei nähnyt muuta kuin lampun valokeilan) Missään ei ollut kovin selkeitä opasteita (tai turvakaiteita), joten mennessämme kokoajan syvemmälle tuli ihan oikeaa seikkailun makua. Tuonne ei kyllä kukaan klaustrophobikko (tai pimeää pelkäävä) varmasti menisi, mutta oli tosi siistiä kiertää luolastoa omin päin fikkareiden valossa.

Päätimme yrittää kiertää koko isoimman luolan, vaikka se tarkoittikin jonkun verran rotkojen välttelyä ja aiemmin hankkimiemme kiipeilytaitojen käyttöä.


Nuo syvemmälle menevät railot olivat aika hurjia. Syvin minkä löysimome oli melkein 20m pystysuoraa pudotusta




Vajaan tunnin seikkailun jälkeen pääsimme takaisin luolan suulle iloisina, mutta melko mutaisina. Pistää miettimään onko kukaan tutkintut kaikkia näitä luolia ikinä täysin...ainakin tuon luolan voisi kuvitella jatkuvan pitkäänkin noita pienempiä käytäviä ja tunneleita pitkin.

Luolan edustalla oleva "blue lagoon" saa ilm. vetensä paikallisesta lähteestä ja vesi oli "vain" n. 20 asteista, mikä tuntui todella kylmältä ja raikkaalta lämpötilaan verrattuna. Uimme hetken aikaa kirkkaassa vedessä ja piti tietysti kokeilla myös läheisestä puusta hyppimistä. Ilm. aika paljon porukkaa tulee skoottereilla ja pyörillä tuonne vain uimaan. Harmi että tuon virkistävän uimahetken jälkeen jouduttiin pukemaan hikiset vaatteet takaisin päälle ja pyöräilemään takaisin pölyisiä polkuja. Hauska päivä silti!


Ei ehkä ihan 10p uimahyppy
Pohdin vaihtoehtojani yhden illan Vang Viengissa. Suoraan sanottuna matkailu on viimeaikoina alkanut vähän väsyttää, joten päätin skipata muutaman suunnitelmissa olleen paikan täällä kaakkoisaasiassa ja suunnata kohti etelää ja toiv. vähän viileämpää ilman alaa. Varasin siis muutaman lennon valmiiksi ja luovuin ajatuksesta lähteä kohti Vietnamia. Suuntana siis taas:Bangkok ja sieltä kohti uusia ulapoita!