End of Chapter 1

Maailmankirjan ensimmäinen osa päättyy tähän.

Takana on tarkalleen viisi kuukautta matkantekoa. En osaa oikein kuvailla tuntemuksia; nopeasti meni, mutta joka hetki on ollut kokemisen arvoinen.

"Ei kylmästä tietookaan

tiedä mitään hienompaa

ja mä haluan nähdä ja kokea

en vain loputtomiin asioita hokea

en jämähtää paikoilleen"

-Raappana

Palaan vielä blogin ensimmäiseen tekstiin:

Monet ovat todenneet minun olevan onnekas kun matkustan tällä tavoin ympäri maailmaa. Olen toki onnekas, mutta en sen onnekkaampi kuin kukaan muukaan. Kyse on valinnoista ja rohkeudesta toteuttaa unelmiaan. En ole millään tavalla sen erikoisempi kuin kukaan muukaan; matkakassani on peräisin tuntityöstä, ei lottokupongista. Kokemukset harvemmin syntyvät itsestään, ne pitää tehdä.

Arki sulautuu helposti yhdeksi. Vajaa puolivuotta on ehkä yksi mökkiloma, muutama mainio viikonloppu ja toivottavasti paljon onnellista arkea. Minulle viimeiset 150 päivää ovat kuitenkin olleet kokonaan toinen maailma, jotain ainutlaatuista. Jos olet nauttinut blogini lukemisesta tähän asti niin kehotan pohtimaan onko sinulla mahdollista tehdä jotain vastaavaa. Nähdä, kokea, pohtia. Jos vastaus on kyllä, niin anna mennä! Tee se! Se ei ole niin vaikeaa kuin kuvittelisit!

Tähän asti ei voi olla kuin tyytyväinen reissuun! Mitään ylitsepääsemättömiä vaikeuksia ei ole ollut ja Intian ja Laosin jälkeen olen pysynyt melko pitkälti terveenä. Rahaa on menny enemmän kuin ajattelin, mutta se lienee normaalia. Paikoista mieleen on tähän asti jäänyt Mount Everest ja uusista kokemuksista sukeltaminen. Vaikka matkustaminen on ehkä parasta mitä ihminen voi tehdä housut jalassa, odotan nyt myös innolla työn tekemistä ja hetkellistä aloilleen asettumista.

Olen saapunut Australian Darwiniin ja järjestelen parhaimmillaan asioita Working Holidayta varten. Blogi saattaa hieman hiljentyä riippuen siitä miten paljon kerrottavaa uudelta mantereelta riittää.Tähän asti olen reissannut paljolti fiiliksen mukaan, mutta taustalla on silti ollut ajatus Oseaaniaan päätymisestä. Tästä eteenpäin ei ole pienintäkään suunnitelmaa, vaan lähiviikot näyttävät mitä tulee tapahtumaan.

Matka jatkuu...

Hunting Dragons!

Komodo tunnetaan varaanien lisäksi myös maailmanluokan sukelluskohteistaan, joten olimme innoissamme tulevista dyykeistä. Suuntasimme aamulla satamaan ja nousimme Komodo diversin alukseen. Vene osoittautui varsin viihtyisäksi, sillä yläkannelle oli raahattu patjoja ja aurinkotuolin päällisiä, joilla oli mukava makoilla kirja kädessä. Matka Rincan saarelle, Komodon kansallispuistoon, ottaa Labuan Bajolta pari tuntia, joten yläkannella tuli makoiltua seuraavien päivien aikana varsin paljon.

Ensimmäinen sukelluspaikkamme oli nimeltään ”Cauldron”, kahden saaren väliin jäävä sola, jossa oli verrattaen kova virtaus. Koska olin yksin niin minut sijoitettiin eri ryhmään kuin Anni ja Ben, mutta pariksi osui onneksi verrattaen kokenut saksalainen, Peter. Kaikki toimi ja vaikka edellisestä sukelluksesta oli jo vähän aikaa niin homma luonnistui mainiosti. En edelleenkään ole järin hyvä virtausten kanssa, mutta hauskaahan tuo drift diving on kun siihen pääsee sisälle.

Sukelluspaikkojen ylistäminen alkaa olla jo jokapäiväistä, mutta Komodo on kyllä jotain aivan uskomatonta! Varmasti yksi maailman parhaita sukelluspaikkoja (Myös Ben ja Anni kehuivat Komodoa yhdeksi parhaista, ellei parhaaksi, paikaksi vaikka ovat sukeltaneet joka puolella maailmaa.)! Cauldronissa kalojen määrä ja näkyvyys olivat jotain ennen näkymätöntä. Erityisesti yli metriset, lähellä pintaa uiskentelevat, kalat olivat alhaalta päin nähtynä upeita. Asetuimme keskelle Cauldronia ja istuimme pohjahiekalla katselemassa ympärillä vellovaa kalamerta!

Seuraavana vuorossa ollut Castle Rock jäi mieleen ehkä upeimpana sukelluksena tähän asti. Edes iso määrä sukeltajia samalla alueella ei häirinnyt, sillä korallien ympärillä parveili valtava määrä kaloja. Koralliriutoilla viihtyvien värikkäiden kalojen lisäksi sukelluspaikan ympärillä pyöri valtavia parvia erikokoisia "tylsempiä" kaloja. Parasta sukelluksessa oli kuitenkin sukeltajia pelkäämättömien riuttahaiden määrä. White- ja Blacktip haita ui jatkuvasti ympärillä ja vaikka nämä vajaa parimetriset hait eivät kokonsa puolesta ole mitenkään pelottavia niin välillä piti vähän pohtia kuka väistää ketä. Yhdessä uivat hait lähestyivät välillä suoraan kohti vain kääntyäkseen tulosuuntaansa juuri ennen törmäystä. Näin sukelluksella parhaimmillaan viisikin haita yhdessä ja hehkutin kokemusta jälkikäteen. Parinani sukeltanut Peter tosin totesi kuivasti että viime kerralla haita oli kuulemma vielä enemmän. Niin tai näin niin vaikuttava paikka!

Kahdenkin sukelluksen päivä venyi todella pitkäksi ja huolimatta mainiosta lounaasta veneessä kaikki taisivat olla aika väsyneitä paluumatkalla. Kävimme syömässä mainiossa pitsaravintolassa "Made In Italy":ssä, jota edellisen bloggauksen kommenteissakin hehkutettiin! Kieltämättä mainiota pitsaa suoraan kiviuunista!

Seuraava päivä alkoi kahdella sukelluksessa. Ensimmäisenä vuorossa oli Makassa Reef, joka tunnetaan myös Manta Pointtina. Nautin vauhdikkaasta virtauksesta, mutta koko pitkällä sukelluksella emme nähneet "kuin" muutaman kilpikonnan. Noustessamme veneeseen kaikki muut hehkuttivat paikkaa ja eräskin ryhmä oli nähnyt viisi Manta Rayta. Annin ja Beninkin ryhmä oli nähnyt useamman ja Annilla oli hyviä kuvia otuksesta. Olin toki iloinen muiden puolesta, mutta harmitti tosissaan etten nähnyt yhtän.

Viimeinen sukellus oli upeimmalle seinämälle mitä tähän asti on tullut vastaan. Tunti meren elävää tutkiessa meni nopeasti ja valittelin vain etten ottanut kameraani mukaan. Eräällä Korealaisella oli sama kamera kuin minulla, mutta hän oli ostanut siihen ulkokuoret, joiden kanssa voi kameran viedä huomattavasti syvemmälle kuin omani. Pitää harkita jotain vastaavaa! Kuvat eivät tee kunniaa noille sukelluspaikoille, mutta eivät myöskään sanat! Upeita sukelluksia!

Elämää koralliriutalla

Lounaan jälkeen suuntasimme maihin, missä meitä odotti yksi saaren metsänvartijoista. Mies ohjeisti meitä dragonien (Komodon varaani on englanniksi  Komodo dragon, joka tietysti johti jatkuvasti huonoihin lohikäärmevitseihin) kohtaamiseksi ja painotti että mitään takuuta otusten näkemisestä ei ole. Käveltyämme muutaman minuutin näimme kuitenkin lauman näitä valtavia liskoja makoilemassa rakennusten vieressä.  Metsänvartija toisteli ”oh yes, you are very lucky!” jne. mutta oli ilmiselvää että varaanit makoilevat tuolla kaiket päivät ja hän tiesi niiden olevan siellä. Emme oikeastaan olettaneetkaan näkevämme niitä missään luonnollisessa ympäristössä, mutta tuntui silti hieman eläintarhalta nähdä ne rakennusten välissä. Oppaamme väitti etteivät he ruoki varaaneja, mutta maassa olevista kananmunankuorista saattoi päätellä toisin. Toisaalta olimme iloisia että näimme nuo liskot tällä tavoin läheltä, parempi kuin ei nähdä niitä ollenkaan. Lisäksi olimme jo aika väsyneitä sukelluksista, joten tällä kertaa tämä oli ihan positiivinen järjestely.

Lohikäärme!

Ei se oikeasti ole lohikäärme, vaan Komodon varaani! Tosin melkoinen peto silti, sillä maailman suurimman liskolajin edustajat voivat kasvaa yli 3 metrisiksi ja painaa jopa 160kg. Maakrokotiili! Kokoisekseen ketterä lisko on lihansyöjä ja sen purema on myrkyllinen. Mikäli saalis pääsee karkuun ei varaani luovuta vaan lähtee seuraamaan sitä, kunnes puremahaavan myrkky ja infektiot kaatavat uhrin. Turvanamme ollut metsävartija keppeineen tuntui hieman vaatimattomalta puolustukselta edessämme makoilevaa lohikäärmelaumaa vastaan.

Olen ensimmäistä kertää "Wallace"-linen eteläpuolella. Balin ja Lombokin välissä kulkeva linja jakaa Euraasian ja Oseaanian luonnon kahtia.

Kiipesimme myös läheiselle kukkulalle puhveleiden näkemisen toivossa, mutta ”jouduimme tyytymään” pelkkiin uskomattomiin näkymiin.

Paluumatkalla pellonreussa käyskenteli myös peura ja villisika.

Otimme välissä pari päivää taukoa. Päätin etten enää lähde viimeisinä päivinä tekemään mitään ihmeellistä. Anni ja Ben pohtivat eri vaihtoehtoja tuleville viikoille, mutta huomatessamme jumiutuneemme Labuan Bajoon vielä hetkeksi niin päätimme sukeltaa lisää! Tuskinpa tännekkään tulee vähään aikaan tultua, joten purin vähän hammasta budjetin suhteen ja maksoin vielä pari lisädyykkiä.

Seuraavana päivänä suuntasimme saman rutiinin mukaan Makkasar reef:ille eli Manta Pointille. Olin tietysti vakaasti päättänyt nähdä vihdoin Mantan. Virtausta ei tällä kertaa ollut nimeksikään, joten tällä kertaa uiminen oli helppoa ja saatoimme hieman risteillä etsimässä näitä lentoaluksia. 15min sukelluksen alettua aloin jo pelätä että nuo jättiläisrauskut jäävät taas näkemättä. Hetken päästä näimme kuitenkin toisen sukellusryhmän istumassa pohjassa ja arvasin lähistöllä olevan mantoja. Uin hirvetätä vauhtia lähemmäs ryhmää ja jouduin tekemään pikalaskeutumisen sorapohjalle, sillä toisen ryhmän havaitsema yli kolmimetrinen Manta Ray ui suoraan minua kohti. En halunnut pelästyttää otusta pikaisella saapumisellani ja koitin hieman väistää pois sen kulkureitiltä ottaen samalla kuvia. Lopputuloksena oli hieman koominen takamus edellä pohjassa raahautuminen samalla kun koitin ikuistaa hetken kameralle. Lopulta manta ohitti minut vajaan metrin päästä.Magnificent Beast!

Riutan kuningas

Viimeinen sukellus oli leppoisa tunnin uiskentelu kilpikonnien seassa. Meille tarjottiin vielä mahdollisuutta tehdä yksi lisäsukellus, mutta minulla oli vielä pari kirjaa viimeistelemättä, joten makoilin kannella lukemassa Keith Richardsin omaelämänkertaa.

Konnakaveri

Viikko Labuan Bajolla meni vauhdikkaasti. Suuri kiitos Annille ja Benille loistavasta matkaseurasta! Mukava viettää aikaa sellaisten tyyppien kanssa, joilla on sama asenne matkustamiseen! Ei stressailuja!

Aurinko nousee ja laskee, elämä jatkuu. Chill.

Hyvästelin Annin ja Benin näiden lähtiessä läheiselle paratiisisaarelle telttailemaan. Nousin koneeseen Labuan Bajon kentällä ja vaihdoin konetta Balilla. Matkaa on takana päivää vaille 5 kuukautta ja elämä hymyilee, miksipä ei hymyilisi!

Edessä uusi manner ja uudet haasteet!

Towards Down under.

End of Chapter 1.
.

Bussista lauttaan ja lautasta bussiin - kohti Komodoa!

Matka Sengigiltä Floresiin oli pitkä ja puuduttava, mutta meni kuitenkin odotettua nopeammin. Guest housemme järjestämä taksi vei minut,Annin ja Benin Sengigin bussiasemalle. Aikataulussa oli odotetusti runsaasti ilmaa, joten odottelimme lähemmäs pari tuntia ennen kuin bussi saatiin liikkeelle.Seurasimme elämän menoa aseman suojista ja totesimme bussiasemien olevan samanlaisia kaikkialla. Jos haluaa nähdä todellista paikallista elämää bussiasema on varmaan hyvä paikka aloittaa. 

Ramadan (muslimien paastokuukausi) oli juuri alkanut ja olimme hieman hämillämme siitä miten tuo tuolisi vaikuttamaan matkustamiseen. Paikalliset eivät syö (eivätkä juo!) auringon nousun ja auringonlaskun välissä ja lukemamme mukaan myös ei-uskovaisten ruokailu/tupakointi on erittäin epäkohteliasta. Bussiasemalla ympärillämme parveili kuitenkin kauppiaita myymässä tuotteitaan tavalliseen tapaan, joten oletimme ettei sitä ainakaan näissä suuremmissa kylissä katsota pahalla. Kaupustelijoita kyllä riitti vaivaksi asti, sillä asiakkaat lienevät vähissä näin paaston aikana. Mutustelimme matkaeväitämme huomaamattomasti bussissa eikä kukana paikallisista tuntunut siitä meille pahaa silmää antavan. Eivät varmasti oletakkaan turistien viettävän Ramadania.

Bussimatka kesti 18 tuntia, mutta helpostusta toi sentään väliin osunut muutaman tunnin lauttamatka, jonka aikana pääsimme bussista hengittämään raikasta ilmaa. Lautassa ollessamme koitti auringonlasku ja kuin yhdessä sovitusta merkistä kaikki paikalliset avasivat nyyttejä ja pusseja ruokailun merkiksi. Ilmeisesti lähes kaikki täällä viettävät tosiaan Ramadania.

Lähdössä Lombokilta

kaupustelijoita ja kitaransoittoa

 Juttelimme siitä kuinka bussimatkat eivät enää tunnu juuri miltään; 8 tuntia bussissa on normi ja 18:kaan ei tunnu juuri miltään. Ikävää on vain se että koskaan ei ”tiedä mitä saa”. Bussien taso on vaihteleva ja esim. ilmastoinnin ollessa rikki lyhytkin bussimatka voi olla yhtä helvettiä. Tällä kertaa oman penkkini selkänoja oli rikki ja ei tukenut ollenkaan selkää. Bussi oli kuitenkin täynnä eikä paikkaa voinut vaihtaa, joten ei auttanut kuin purra hammasta. Suomessa voi ehkä valittaa ”minä maksoin ehjästä penkistä!”, mutta täällä kaikki on aina arpapeliä ja pienet epämukavuudet ovat tavallisia. Onneksi kyseessä oli yömatka ja penkki osoittautui ihan mukavaksi (siis ”mukavaksi”) nukkua. Kiitin taas kerran unenlahjojani, sillä matka taittui pääasiallisesti tiedottomassa tilassa.

Saavuimme aamulla saaren itäkärkeen, missä suurempi lautta onneksi odotti meitä. Kiipesimme yläkannelle nauttimaan auringosta ja katselemaan upeita maisemia. 8 tunnin lauttamatka meni rattoisasti. Loppumatkasta totesimme tietysti kaikki palaneemme pahasti. Mikähän siinä on ettei ikinä opi? Tavallaan tietää että on auringossa liian kauan, mutta on liian laiska vaihtaakseen paikkaa. ”Kyllä tämä rusketus suojaa” ja seuraavana päivänä on taas aivan punainen.

Bussista lauttaan ja matka jatkuu kohti Floresia

Kaupustelua, Anni ja Ben oikealla

Lautan WC:ssä oli karu tunnelma, mutta upea maisema. Horisontissa Komodon saari

Rinca, toinen Komodon kansallispuiston isoista saarista

Saavuimme lopulta, 30 tunnin matkustamisen jälkeen, Labuan Bajo:oon, joka on pieni satamakylä Floresin saarella. Paikka on hieman kaukana perinteisiltä turistireiteiltä, mutta sukellusmahdollisuudet ja läheinen Komodon kansallispuisto houkuttelevat yllättävänkin paljon matkaajia tänne. Käynnissä on turistisesonki ja yllätyimme kun majapaikkaa ei tahtonut löytyä mistään. Kävelimme rantakatua kauemmaksi satamasta ja kysyimme joka paikasta vapaita huoneita, mutta sopiva majoitus löytyi vasta lähemmäs reilun kilometrin päästä itse ydinkeskustasta.

Ilta synkkenee Lauban Bajon yllä

Komea auringonlasku kaikesta huolimatta

Just another sunset

Emme oikein tienneet mitä tehdä seuraavaksi, joten jumituimme Labuan Bajolle. Paikka ei oikeastaan ole erityisen hyvä hengailuun, mutta nopea netti (joka ei jostain syystä sallinut bloggeriin kirjautumista,siki myöhäinen postaus) ja viereinen sali houkuttelivat jäämään. Kävin pitkästä aikaa salilla ja vedin tietysti treenit muistista, 3 kuukauden tauko kuitenkin johti siihen etten meinannut päästä sängystä ylös. Tästä se taas lähtee! Kunnon ruokaa ja reeniä!

Näkymää kahvilasta

 Annilla ja Benillä on aikaa Floresilla 3 viikkoa ja minullakin viikko, joten ei ole minnekkään kiire. Alkuperäinen suunnitelma oli käydä tsekkaamassa Kelimutun tulivuorikraaterit, mutta koska sinne on maktaa vähintään 15h ajamista niin päätin että rentoilen mielummin Komodon läheisyydessä. Komodo on maailman sukelluspaikkojen kermaa ja varasimmekin sukellukset seuraavalle kahdelle päivälle. Sukelluspaikat ovat kansallispuistossa, joten pääsemme samalla kertaa etsimään myös Komodon varaaneja, eli lohikäärmeitä!

Gili Meno, hyvä meno!

Petyttyäni Gili T:hen ajattelin lähteä kokonaan pois Gili Islandeilta, mutta kuulin kaverini Annin rantautuneen viereiselle Gili Menon saarelle. Päätin siis vielä antaa toisen mahdollisuuden paikalle ja hyvän aamupalan jälkeen lähdin etsimään kuljetusta naapurisaarelle. Yleinen lauttakuljetus naapuriin oli kuitenkin lähtenyt tuntia aiemmin ja seuraava olisi vasta kahdeksan tunnin päästä. En ollut uskoa että näiden kahden saaren välillä ei ollut enempää yhteyksiä; 2 venettä päivässä, kun yli olisi päässyt vaikka kumiveneellä?

Niin lähellä, mutta niin kaukana!

Gili Trawangan oli siis tehnyt vielä yhden kepposen ennen kuin päästäisi minut pois! Kävin läpi päätien matkailuliikkeitä, mutta huonon palvelun ja järjettömien hintapyyntöjen jälkeen päätin hoitaa asian itse. Kävelin kamppeineni rantaan ja menin juttelemaan rahtiveneestä tavarakuormaa purkaneille paikallisille. Ilmeisesti oli ensimmäinen kerta kun kukaan yritti palkata ketään heistä suoraan ohi täällä dominoivien matkailuyritysten, mutta hetken neuvoteltuamme lupasi yksi miehistä viedä minut yli omalla pikku veneellään. Tosin vain lähimpään rantaan ja nopeasti, sillä hänellä ei ollut lupaa kuljettaa turisteja. 100.000 rupiaa (n. 9e) myöhemmin olin pienen kalastusveneen kyydissä ja pari minuuttia myöhemmin Gili Menon ranta hietikolla.

Hyvästi jää Gili T

Gili Meno osoittautui huomattavasti rauhallisemmaksi saareksi, jossa jengi istuskeli kiireettömästi rantakahviloissa. Löysin Annin ja Benin majoittuneena aivan laivalaiturin vieressä olleeseen guesthouseen ja liityin mukaan löhöilemään!

Majoitusta Gili Menolla

Olin Annin kanssa töissä Kansas Cityn Hyattissa samaan aikaan ja tunsin tämän entuudestaan. Sveitsiläisen
Benin kanssakin juttu alkoi luistamaan samantein, sillä miehen englanti on vielä omaanikin pari pykälää parempaa. Parivaljakko on ollut reissussa jo 14 kuukautta, mutta matkaväsymys ei vielä näyttäny painavan! Päivä meni vanhoja muistellessa ja uusia jutellessa. Hieman kiusallista välillä kun huomasimme Annin kanssa juttelevamme myös kahden kesken englanniksi. Tuntuu tosi luonnottomalta hyppiä kielten välillä.

Saanko esitellä. Se parempi Gili!

Siellä missä vesi on kirkasta!

Gili Meno hyvittää kyllä paljon Kutan ja Gili T:n pettymyksiä. Tämä on paikka, jonka kuvittelin mielessäni Indonesiaan suunnatessa. Toki hinnat olivat edelleen korkealla verrattuna vähemmän turisteihin paikkoihin, mutta eipä tuo paljon painanut kirjoja rannalla lukiessa. Kävimme seuraavana päivänä tekemässä pitkän snorklauksen rannasta myötävirtaan ja kieltämättä paikka on hyvä siihen tarkoitukseen. 50m rannasta näkyi vaikka kuinka koralleja ja kaloja, joten päätin etten lähde erikseen sukeltamaan täällä.

Päivät liukuivat ohi vauhdilla ja muutaman kirjan lukemista ja pitkiä illallisia lukuunottamatta en voi väittää tehneeni juuri mitään. Päätin kuitenkin liittyä Annin ja Benin seuraan näiden jatkaessa matkaa kohti itää. Otimme Gili Menolta lauttakyydin Lombokin saarelle ja sieltä Sengigin pieneen resorttikaupunkiin.

Lombok ja Rinjanin tulivuori

Majoitumme guest houseen jossa Anni ja Ben olivat majailleet jo aiemminkin. Halvat huoneet olivat perus kamaa, mutta kerrankin käytössä oli nopea netti, joten kirjat vaihtuivat läppärillä säätämiseen.

Harvemmin tulee laitettua kuvia majoituksesta

Kyseinen paikka aikalailla keskistasoa

Alkuperäinen idea oli ottaa kolmen päivän venekyyti kohti Komodon saaria, mutta tiedustellessamme asiasta vaikuttivat venematkat huomattavan kalliilta suhteessa matkaan ja aktiviteetteihin. Lisäksi yhdessä veneessä on n 50 turistia, mikä ei meidän korviimme kuulostanut kovin kutsuvalta. Varasimme siis auto+bussi+lautta+bussi+lautta yhdistelmän Floresin saarelle asti. Melkoinen matka siis edessä!

Päivät menevät kuin itsestään nyt kun on juttuseuraa. Ei tarvitse yrittämällä yrittää tehdä jotain, vaan aika soljuu nautiskellessa ja keskustellessa. Harmi että ihan täysin ei voi tuuduttautua tähän hampuusin elämään, sillä matka on edennyt jokseenkin siihen tahtiin kuin odotinkin. Pankkitili siis rupeaa hiljalleen lähestymään sitä pistettä että on taas hankittava ruokaa pöytään (toivottavasti jotain muuta kuin riisiä!). Koitin siis sentään sen verran nykiä itseäni niskasta että rakentelin uuden englanninkielisen CV:n jonka siivittämänä elämä Australiassa toivon mukaan ottaa tuulta siipien alle. Olen vain hieman hukassa siitä mitä haluan tehdä. Alkuperäinen suunnitelmahan oli päästä Hyatt:ille, Mariottille tai Hiltonille töihin, mutta nyt en ole ihan varma haluanko sitä (tai mitkä ovat mahdollisuudet päästä nyt kun todella olen täällä.). Lentolippu Australiaan on kuitenkin nyt taskussa ja WH viisumi valmiina, joten katsotaan millainen soppa syntyy!

Sitä odotellessa on hyvä korkata Bintangi ja katsella merelle! 

Ruokahaaste: this is NOT a food blog 2

Kinttupolulla-blogin  Tiina esitti minulle 11-kysymyksen blogihaasteen matkailusta ja ruuasta. (Sama bloggaushaaste kiertää myös englanninkielisiä blogeja). Koska olen tunnustautunut suureksi ruuan ystäväksi ja seuratuksi ruokabloggaajaksi otin tietysti haasteen vastaan! Sori Tiina! En lukenut kunnolla sääntöjä ja vastasin samoihin kysymyksiin kuin sinäkin. Käykää ihmeessä kurkkaamassa Tiinan blogi...jokainen voi vaikka itse vastailla näihin + Tiinan kysymyksiin! :)

Koska en oikeasti tiedä yhtään mitään ruuasta, enkä juuri mistään muustakaan niin päätin heittää sekaan ruokakuvia!

Esim Tossa ois krokodiiliä Puerto Princesan tapaan!

Pitää muuten heti tarttua tuohon kuvaan. Kuvassa näkyvä Red Horse olut on paitsi vahvaa, halpaa ja hyvää, myös aina jännittävä ostos, sillä jokaisen panimoerän viimeisen pullon etiketti vaihdetaan hymyilevään hevoseen eli "happy horseen". Nämä verrattaen harvinaiset erikoispullot ovat pienimuotoisia keräilyharvinaisuuksia ja oluenjuojien keskuudessa niiden kerrotaan tuovan suurta (känni?)onnea! Metsästin parhaani mukaan happy horsea koko Filippiinien matkan ajan, mutta valitettavasti joudun jatkamaan juomista myös seuraavalla visiitillä.

Ja haasteeseen:

1. Kuka tai ketkä ovat keittiöjumaliasi?

Agnostikkona en oikein voi vastata tähän kysymykseen, mutta mikäli kysymyksen asettelu olisi "ketä kunnioitat keittiössä" olisi vastaus tietysti Äitini! Valitettavasti menin lukemaan alkuperäiset kysymykset ja englanninkielisessä versiossa oli mainittu "besides your mom!".

 Jos pitää väkisin vääntää jotain niin vastaan että Intian jaainlaismunkit. Ei siksi että nämä laittaisivat hyvää ruokaa, vaan koska ottavat ruuanlaiton hyvin tosissaan. Jainismissa kaikki elämä on pyhää ja munkit joutuvat elossa pysyäkseen vaikeiden ratkaisuiden eteen: on yritettävä elää pikkukivillä tai syyllistyttävä kasvimurhaan. Kasveille halutaan kuitenkin antaa kunnioittava lähtö tuonpuoleiseen, joten Jain munkit noudattavat keittiössä tiukkoja ohjeita minimoidakseen kasveihin kohdistuvan väkivallan. Juuresten syöminen ei tule hartaiden munkkien keskuudessa kysymykseenkään, koska ne joudutaan kaivamaan esiin maasta ja prosessissa saatetaan satuttaa matoja, koppakuoriaisia tai muita maankamaran pyhiä pikku vaeltajia!

Ilmiselvä vastaus puolestaan olisi Riku ja Tunna.

Yrjöä KK:ssa. "ABC" eli jäätelö jossa mm. maissia ja punapapuja.

2. Missä maassa on mielestäsi paras ruokakulttuuri?

Suomessa.
Satun pitämään jauhelihasta, makkarasta, perunasta ja makaroonista, joten elän unelmieni ruokakulttuurissa.  Viikonloppuisin tulee usein tehtyä aamuöinen makumatka turkkilaiseen keittiöön. 

Toki Suomen ruokakulttuuri ei välttämättä helli kulinaristeja ja ravintolassa käynti tulisi määritellä rikoslaissa ryöstöksi, mutta arvostan suuresti kotiruuan asemaa Suomen ruokakulttuurissa. Harvassa maassa porukka osaa kokata kuten Suomessa ja monelle kyse on hyvinkin pitkälle viedystä harrastuksesta. 

Chili Con Carnea Coronissa (tumma kuva kiitos kännykän)

Kännykkäkuva: loistava tuore Tuna Steak ja päällä katkarapupaistosta!

3. Minne haluaisit matkustaa ihan vain ruoan perässä?

En minnekkään. Valitsisin mielummin matkakohteeni muilla perusteilla.

4. Millainen ruoka on mielestäsi huonoa?

Pahanmakuinen? Sellainen josta sairastuu? Sellainen josta ei lähde nälkä?

Ruoka voi olla myös suhteessa huonoa: Jos maksaa ravintolassa 50e pihvistä niin tavallinen lehtipihvi lienee pettymys eli on siinä mielessä "huono". Arvostan yksinkertaista, terveellistä ja maistuvaa ruokaa.

Tässä retkijärjestäjän näkemys ilmaisesta lounaasta

Ja tässä toinen "included"-ateria. Merileväsalaattia, paistettua possua ja tuoreita parrot fishejä!

5. Millaisiin ruokakeskeisiin juhliin/festareille haluaisit päästä osallistumaan?

En.

6. Jos sinun pitäisi valita viisi ruoka-ainesta joita pelkästään söisit seuraavat kaksi kuukautta, mitä ne olisivat?

Viisi? Eikö tuota kutsuta opiskelijaelämäksi? Paitsi että makaroonia, tonnikalaa ja ketsuppia syödään yleensä yhtä mittaa useampi vuosi.

7. Mikä on paras ravintola, jossa olet käynyt?

Ei ole erityistä suosikkia. Kirkkonummen Lume on jäänyt ikimuistoisesti mieleen, mutta en kyllä tietääkseni ikinä syönyt siellä mitään.

8. Mikä on lempiroskaruokasi?

Riisi- ja Iskenderkebabiin tulee sorruttua turhan usein. Mc Donaldsin juustohampurilaiset ovat myös aina kätevää reissuruokaa!

Singaporen kentällä tarjoiltu "Portugese Chicken" pääsi roskaruokalistalle, ei tosin mitään lempeä en kokenut. Myönnettäköön että majoneesin ja salaatin suhde oli kiitettävä!

9. Mihin maahan haluaisit matkustaa, mutta pelkäät saavasi siellä huonoa ruokaa?

Tiedän saavani useimmissa maissa huonoa ruokaa, mutta tämä ei koskaan ole estänyt minua matkustamasta.

Jos joku oikeasti jättää matkustamatta jonnekkin sen takia että "siellä saa huonoa ruokaa" hän on tehnyt täyden ympyrän kehittyneestä ruokahifistelijästä takaisin arogantiksi makkaranmaistelijaksi: "En kyllä mene sinne kun ei ole kabanossia ja sinappia tarjolla!"

10. Mistä ruoka-aineksista et pidä?

Maun puolesta tulee mieleen vain Rosepippuri (en tiennyt mikä pippuri se on ja googlasin: näemmä joku on väsännyt pippuriblogeja samalla innolla kuin minä matkablogia. Kiitokset informaatiosta, mutta toivon ettei elämäni ole ikinä niin tyhjää että tarvii pippuriblogia alkaa pitämään.)

Ruoka-aineksien osalta en pidä myöskään mistään minkä pyytäminen on lain tai etiikan rajamailla. Esimerkiksi blue-spot stingrayn ja stonefishin syöminen Kota Kinabalussa oli hieman harmaalla vyöhykkeellä.


11. Kerro lyhyesti, millaisen kahvilan, ravintolan tai baarin haluaisit perustaa?

Menestyvän!!! eli sellaisen, jossa hyvää ruokaa (itsestäänselvyys) tukee asiallinen palvelu. En tiedä mitään ruuasta tai ruuan laitosta, mutta uskoisin tietäväni keskivertoa enemmän palvelukulttuurista ja erityisesti sen puuttumisesta. Olisin itseasiassa kiinnostunut pyörittämään ravintolaa/baaria (joko kotimaassa tai ulkomailla), mikäli mahdollisuus tulisi,sillä kovin usein ulkona syödessä tulee sellainen olo että tietäisi miten asiat voi tehdä paremminkin! Ehkä tästä käy kiittäminen Hyatt:in työjaksoa jenkeissä.

Tässä ruokabloggausta kirjoitellessa ehtikin kivasti syödä aamupalan

Siinä siis taas yksi RUOKABLOGGAUS. Ei muuta kun naminami vaan. Meikäläinen lähtee tästä maistelemaan lisää aasian herkkuja ja jatkaa haaveilua äidin makaroonilaatikosta!

Kuta ja Gili T. - vaadi enemmän

Ensikosketus Baliin oli huono; saavuin kentälle ja vietettyäni lähemmäs 2 tuntia Denpasarin viisumijonoissa (ensin piti jonottaa maksamaan viisumi ja sen jälkeen eri henkilölle hakemaan viisumi) pääsin vihdoin hakemaan rinkkaani saapumisaulasta. Rinnalle tarttui heti yliavulias porteri jonka kanssa tutkimme matkatavarahihnaa, mutta rinkkaa ei näkynyt missään. Olen oikeastaan kokoajan odottanut että matkatavarat eivät löydä perille, joten en ollut tilanteesta kovinkaan ihmeissäni, mutta kohta paikalle tuli toinen portteri kertomaan että hihnan infotaulut näyttävät väärin ja Singaporen matkatavarat ovat toisella hihnalla. Kävimme tutkimassa tuonkin hihnan löytämättä reppuani. Pian paikalla saapui kolmas portteri säätäämään ja kertoi että he ovat nostaneet loput Singaporen tavarat sivuun. Kävelimme hallin perälle missä lauma porttereita vartioi tavaravuorta. Löysin vihdoin oman reppuni, mutta portterit lähtivät raahaamaan sitä kohti uloskäyntiä. Koko homma haiskahti turistien puijjaukselta (olisin heti ignorannut miehet kokonaan, mutta harvalla lentokentällä sallitaan moinen rahastus). Kiskoin repun miehiltä itselleni, mutta yhdellä portterilla oli edelleen kädessään tullipaperini. Tämä käytännössä juoksi minua karkuun tullilinjalle ja löi virkailijalle lappuni käteen jääden sitten seuraamaan minua tipin toivossa. Ajattelin säästäväni itseäni ja löin miehelle dollarin kouraan päästäkseni tästä eroon ja sain vastaukseksi inhonsekaisen "One Dollar?!".  Vai sillä lailla. Ainakin sai ennakkovaroituksen siitä millaiseen paikkaan oli tullut.

 Kävellessäni läpi turisteja vaanivasta apinalaumasta (lentokenttätaksit) oli jo ikävä Filippiinejä. Vaelsin tapani mukaan sata metriä poispäin lentokentästä ja hyppäsin tavalliseen mittaritaksiin, jonka hinta oli kolmasosa siitä mitä lentokentän ripparit minulta pyysivät. Hohhoijaa, aina sama leikki joka lentokentällä.

Kutalla löysin ihan mukavan hostellin, joskin hintataso yllätti, sillä kaikki vaikutti olevan melkein tuplasti kalliimpaa kuin Manilassa. Vietin iltapäivän haistellen pahamaineisen (siis pahamaineisen reppureissaajien keskuudessa?) Kutan kaupungin meininkiä ja täytyy kyllä sanoa että ei ole minun paikkani. Toki varmaan ennakkoluulotkin vaikuttavat, mutta paikasta tuli mieleen lähinnä nuorten Gran Canaria. Kyllähän tuolla voisi tavallista aurinkolomaa viettää bilettäen ja aurinkoa ottaen, mutta toisaalta samalla vaivalla voi päätyä niiiin paljon parempiinkin paikkoihin.

Kutan hiekkaranta kyllä oli vaikuttava, mutta omaa rauhaa täältä on turha etsiä

Pohdin pitäisikö lähteä ulos bilettämään, sillä siitähän Kuta on kuuluisa, mutta käveltyäni bilekatu Poppies 2 päästä päähän totesin ettei täällä kyllä ole mitään uutta nähtävää minulle. Ehkä hyvässä porukassa bileilta Kutalla voisi olla hauska, mutta itse valitsin mielummin hyvät yöunet. Vaikutta siltä että Aasian kolmen"K" travellerimekat; Khao San Road, Kathmandu ja Kuta ovat kaikki läpikäyneet jokseenkin saman evoluution viinanhöyryisiksi bileparatiiseiksi. Näistä toki Kathmandu on sen verran syrjässä että siellä on vielä sitä "alkuperäistäkin" meininkiä aistittavissa!

 Aamulla kävelin lähimmälle matkanjärjestäjälle ja neuvottelin mielestäni melko hyvän hinnan Gili saarille siirtymiseen. Olen kuullut paljon hyvää Gilistä, joten odotukset olivat korkealla tehdessä lähtöä pikaveneellä kohti Lombokin saarta. Merimatka oli kovan aallokon vuoksi melko puuduttava, mutta Lombokin pysähdyksen jälkeen tajusin kiivetä muiden mukana pikaveneen katolle, missä matkanteko oli huomattavasti mukavampaa. Päädyin Gili Trawanganille, joka yleisesti tunnetaan Gili T:nä, ja tajusin että en taaskaan ole kyllä tehnyt läksyjäni kunnolla. Ilm. saamani info paikasta on ikivanhaa tai mielikuvat ovat jääneet jostain vanhasta foorumiketjusta, mutta Gili T ei todellakaan ole mikään "rauhallinen paratiisisaari". Mieleen tulee lähinnä Koh Phangan tai vastaavat bilemestat thaikuissa. Sinäänsä ihan mukavan oloinen paikka ja porukka vaikuttaa pykälää paremmalta kuin Kutalla, mutta itselleni kyllä ehdottomasti pettymys. 

Saapuminen Gili T:lle

Tapasin hostellilla Kanadalaisen Vanessan ja päätimme lähteä yhdessä seuraavana päivänä snorklaamaan lähirantoja. Vaikka rannassa ei ollutkaan koralleja niin snorklaaminen oli hauskaa, sillä kaloja ja muuta merenelävää näkyi runsaasti. Gili T:llä on kuitenkin hurjat virtaukset, joten uiminen otti voimille ja snorklausretki jäi jokseenkin lyhyeksi.

Illalla mukaan liittyi kaksi muuta kanadalaista tyttöä ja istuimme iltaa paikallisessa raflassa, jossa liveorkesteri soitti yllätys yllätys Bob Marleyn parhaita. Illan pimenemistä edelsi varsin komea auringonlasku

 En oikeastaan nauttinut Gili T:n menosta kovinkaan paljoa, mutta jumiuduin kuitenkin sinne muutamaksi päiväksi. Kaikki tuntui olevan suhteettoman kallista ja sukeltaminenkin oli kiinteästi hinnoiteltua kaikkien eri liikkeiden välillä, joten tyydyin makoilemaan hostellilla. Wifi oli saarella surkea, joten pitkästä aikaa tuli vietettyä aikaa puhtaasti kirjojen parissa. Luettuani Neil Tysonin Space Chroniclen ja Hawkingin Grand Desingin vietyin yhden illan tähyillessä tähtitaivaalle. Ei tullut pojasta astronauttia (eikä kvanttifyysikkoa), mutta mielenkiintoista luettavaa silti.

Lombok ja Mt. Rinjani

Olin ajatellut suunnitella lähiviikkoja (ja vääjäämättä edessä olevaa Australiaan siirtymistä), mutta netin ollessa todella hidas siitä ei tullut mitään. Kolmantena päivänä kuulin kuitenkin ystäväni Annin rantautuneen naapurisaarelle, joten suunta oli selvä!

PS: katselin näitä kuvia uudelleen ja pohdin oliko Gili T:llä todella noin surkeaa. Kyse on tietenkin siitä että mitä enemmän matkustaa sitä kovempia odotuksia laittaa uusille paikoille. Gili T ja varmaan Kuta:kin (puhumattakaan muusta Balista) ovat varmasti ihan OK matkakohteita helppoa rantalomaa hakevalle. Reppureissaajille ja niille joilla on aikaa mennä kauemmaksi noilla paikoilla ei kuitenkaan ole mitään tarjottavaa.